Niiskun tarinointia luvulta 2002-2004

Löysin siis iskän vanhan koneen kätköistä yhden tarinan pätkän, jonka ajattelin julkaista täällä. Pahoittelen, että tarina tuntuu alkavan jostakin keskeltä, mutta en löytänyt aikasempaa/aikaisempia osia. Kirjoitusvirheitä on ihan kamalasti sekä kirjoitus asukin on ihan kamalaa.. mutta siihen nähden, että opin suomen kielen vasta jotain vuonna 2001-2002 niin olen tyytyväinen XDD Joka tapauksessa, nauttikaa (:

Seuraavana aamuna herättynä muistin heti Onnin katoamisen ja minulle tuli joku paniikkikohtaus etten näkisi Onnia enää ikinä! Puin äkkiä päälleni edellisen päivän vaatteet ja menin alakertaan aamupalalle. Aamupalalla ei ollut ketään minun lisäkseni. Sisko oli varmaan lähtenyt takaisin kotiin töihin ja odottaa, että Onni löytyisi tai jotain... Vanhemmat ovat tietenkin töissä. Kun menin etsimään leipiä jääkaapista näin jääkaapin oveen laitetun lapun jossa oli viesti isältä ja äidiltä:

Huomenta kulta. Lähdimme töihin ja siskosi soitti töihin että tulee sinne. Hän on täällä niin kauan kunnes Onni löytyy.
Hän meni etsimään Onnia. Pysy kotona äläkä mene minnekään. Ihan vaan oman turvallisuutesi vuoksi jos täällä kerta
riehuu joku lapsi sieppaaja... Oiva on siskosi kanssa, jotenka sinun ei tarvitse huolehtia hänestä. T: Äiti ja Isä

Luin lapun vielä parikertaa uudestaan ennekuin avasin jääkaapin oven ja otin siellä leivät ja leipä tarvikkeet (voi, juusto, makkara..) En voinut käsittää lapussa olevaa kirjoitusta: Pysy kotona äläkä mene minnekään!? En minä halunnut olla kotona... minä halusin ulos! Nyt ainakin kun minua kiellettiin menemästä ulos niin mä varmana halusin sinne...sellainen minä olen.
Syötyäni aamupalan menin hakemaan ulkotakkini ja menin ulos. Ensin seisoin vain pihalla, mutta sitten päätin mennä metsälle. Ajattelin, että ei siellä varmana ollut mitään kamalaa vaan eilinen oli minun omaa mielipidettäni tai jos siellä oli vaikka hirvi? Äkkiä minua alkoi naurattamaan eilinen pelkoni ja tanssahtelin syvemmälle metsään. Pian olin jo pidemmällä kun mitä tähän asti olin koskaan mennyt.
Pian olin jo niin kaukana, että käännyin takaisin kotiin päin. Ennekuin kerkesin kovinkaan monta askelta mennä niin kuulin kauheaa huutoa vain parinkymmenen metrin päästä siitä mistä oli! Minun selkäpietäni pitkin meni kylmäväristys ja jähmetyin hetkeksi paikalleni. Kun olin seisonut siinä patsaana kymmenisen sekunttia niin säntäsin juoksuun. Juoksin täysillä takaisin kotiin päin ja mitä pidempään olin juossut sitä enemmän minua alkoi pelottamaan ja minusta alkoi tuntumaan, että joku seurasi minua!
parin kilometrin päästä kotoa minä huomasin kuinka joku musta meni salamana minun silmien edestä ja pysähdyin siihen paikkaan. Katselin peloissani ympärilleni kun toivovani löytävän jonkun hirven tai jonkun lähistöltä selitykseksi. Seisoin siinä varmaan kolme minuuttia kun yhtäkkiä se sama tumma hahmo tuli salamana minua kohti ja ennekuin ehdin reakoimaan mitenkään niin olin jo selälläni maassa. Katsoin hätääntyneenä ympärilleni ennenkuin uskalsin katsoa kuka oli kaatanut minut.
Minua tuijotti suurinpiirtein minun ikäiseni poika. Katsoin häntä peloissani ja hämilläni kun odottaen, että se ottaisi jostakin veitsen ja survaisi sen minun sydämeeni, mutta hän ei tehnyt mitään... hän ei liikkunut. Minua alkoi ärsyttämään hänen tuijotus ja aloin tulemaan vihaiseksi. Ilmeisesti hän huomasi sen, koska se nousi polvilleen, mutta piti minua yhä kiinni maassa. Hänen kätensä pitivät minun käsiäni maassa niin kovaa ja se sattui niin hirveästi, että minun oli pakko ulvahtaa: ''Auh!! tuo sattuu!! päästä irti!!'' Yritin kiemmurrella hänen otteestaan, mutta se sama kun olisin maannut kallion alla. Hän näytti hämmentyneeltä ja katsoi minua tummilla silmillään. Vasta nyt huomasin katsoa millainen hän oli: Hän oli kalpea kuin lakana ja... hän oli todella kaunis... hänen silmänsä oli mustat ja hiukset olivat tumman rusket jotka olivat melkein hartioille asti. Hän... oli täydellinen. Kesken ajatukseni tunsin kuinka poika nosti minut rajusti pystyyn ja tönäsi, minut puutavasten. Sitten hän kääntyi ja juoksi pois kuin salama. En edes erottanut sitä kun hän meni niin nopeasti! En tajunnut mitenkä joku pystyi menemään niin nopeasti! Minä vaan seisoin siinä enkä voinut liikkua moneen minuuttiin.
Kun sitten melkein kymmenen minuutin päästä pääsin vihdoin liikkeelle ja menin kotiin. Mietin koko loppu päivän ja vielä illankin mitä oli oikein tapahtunut. Kun äiti, isä ja sisko tulivat kotiin niin en kertonut heille mitään tapahtuneesta, koska jotenkin minusta tuntui, että minun pitää olla hiljaa.
Menin illalla yhdeksältä nukkumaan lukittuani ensin ikkunan huolellisesti. Kai minä pelkäsin, että poika tulisi yöllä ikkunan kautta murhaamaan minut, etten puhuisi kenellekkään hänestä.
Aamulla herättyäni minulla oli todella rauhallinen olo. Tänä aamunakaan ei ollut ketään kotona kun menin alas syömään. Syötyäni aamupalan ajattelin mennä ulos, mutta sitten en uskaltanutkaan ja menin sitten tv:n ääreen katsomaan lastenohjelmia. Kello oli jo kaksi päivällä ja minua alkoi nukuttamaan kun yhtäkkiä sähköt katkes. Otin taskulampun ja menin taas katsomaan sulakkeita. Taas huomasin, että joku oli sammuttanut kaikki sähköt. Olin juuri laittamassa virran uudestaan päälle kun joku kaatoi minut kumoon lattialle.
Kiljuin hädissäni täyttä kurkkua. En nähnyt kuka piti minua maassa, mutta otteesta tunsin saman eilisen pojan joka oli kaatanut minut metsässä. Olin todella peloissani, mutta myös vihainen kun poika ei jättänyt minua rauhaan, että huusin hänelle: ''Mitä sinä oikein tahdot!? jätä mut jo rauhaan!! mene pois!!'' Taas poika katsoi minua hämmentyneenä.
''No? eikö sana kuulu? Mene pois ja jätä mut rauhaan!!'' Minusta alkoi tuntumaan, että pelko alkoi väistymään, koska minusta tuntui, ettei poika tekisi minulle mitään pahaa. Yhtäkkiä poika nousi taas polvilleen ja siiten seisaalleen. Tälläkertaa hän ei vaan juossut pois... ainakaan vielä. Poika nosti minut jaloilleni ja painoi käsillään, minut tiukasti seinää vasten. ''Happi...Happi ei...kulje!'' Yritin huutaa hänelle. Poika hellitti hiukan otettaan. Kesti vielä vähän aikaa ja sitten poika alkoi lähestyä minun kurkkuani!! Henkäisin kauhusta kun hänen hampaat osuivat ihooni. Hän upotti hampaansa vähitellen aina vain syvemmälle ihooni. Yritin kiljua, mutta sain aikaan vaan henkäyksen.
Juuri kun luulin loppuni tulleen, poika irrotti otteensa minusta. Hän katsoi minua vähän aikaa hämillään ja hiukan kauhuissaan ennenkuin lähti pois. Minä lyyhistyin voimattomana maahan.
En uskaltanut enää mennä yksin katsomaan telkaa, mutta kukaan ei ollut kotona. Lopuksi menin peittojen alla ja olin sielä koko loppu illan ja yön.
Seuraavana aamuna oli lauantai eli viikonloppu. Äiti ja Isä oli kotona, mutta sisko meni taas etsimään Onnia. Minä olin iloinen kun minun ei tarvinnut jäädä yksin kotiin. Aamulla katsoin vain television vanhempieni kanssa, mutta pian kyllästyin ja otin taas kirjani esiin, mitä olin lukenut viimeksi ennen Onnin katoamista. Kun olin lukenut kaksi kirjan osaa en jaksanut enää jotenka päätin tehdä jotakin muuta. Minun tuli mieli mennä ulos, mutta en uskaltanut. Äiti ja Isäkin kehottivat minua menemään ulos ottamaan raikasta ilmaa ja sanoivat, että minun kannattaisi käydä Tessan kanssa lenkillä, koska en ollut pitkiin aikoin käynyt.
Lopuksi päätin mennä lenkille Tessan kanssa. Ajattelin, että Tessa olisi minun turvanani.
Ulos päästyä, minun tuli heti mieli palata takaisin sisään, koska ulkona oli todella kylmä. Seisoessani pariminuuttia rappusilla miettien palaisinko takaisin sisälle päätin jäädä ulos. Ensin meinasin mennä metsääm, mutta en uskaltanut jotenka päätin vaan kiertää tietä pitkin. Lähdin siis kävelemään tien reunaa. Kävelin koululle asti, Koska sinne ei ollut meiltä kuin viisi kilometriä. Lähdin kävelemään takaisin kotia kohti.
Kahden kilometsin päästä minua alkoi väsyttämään aivan kamalasti. Vasta nyt huomasin takani tuleva auto joka oli jo kaksi kilometriä seurannut minua kävely vauhtia! Takana oli monta mutkaa ja tietä ja silti se vaan seurasi minua! nytten minua alkoi taas pelottamaan ja juoksi koko loppu matkan kotiin neljän seinän sisälle. Illalla luin kirjani loppuun ja katsoin kaksi elokuvaa ennekuin menin nukkumaan. puolikahdelta yöllä heräsin siihen, että ikkuna oli auki. Olin juuri menossa sulkemaan ikkunaa kun huomasin yhdessä huoneeni nurkassa tumman hahmon. Se oli taas se sama poika! Kävelin nopein askelin pojan luokse ja löin sitä täysillä naamaan! Pojan ilmekkään ei värähtänyt, mutta minun käteni tuntui murtuvan!!
''AUTS!!'' Huusin. Poika katsoi ensin minua ihmeissään ja sitten se purskahti kovaan nauruun. Minua suututti, ihmetytti ja pelotti. Poika lopetti naurun nopeasti kun peläten herättäväni minun vanhempani jotka nukkuvat aina niin sikeästi, että vaikka olisin hakannut rumpuja täysillä niitten korvan juuressa niin ne eivät olisi herännyt siihen.
Poika katsoi minua suu korvissa asti. ''Mitä toljotat!?'' Kysyin siltä. Hän ei taaskaan vastannut. ''Oletko sä kuuro vai etkö vaan osaa puhua!?'' Poika ei vastannut, mutta hymyili entistä leveämmin...jos se nyt oli edes enää mahdollista. Katsoin häntä äreissäni ja kysyin kuin vahingossa: ''Tiedätkö sinä missä Onni on!?'' Pojan hymy hyytyi heti ja hänen ilmeensä muuttui surulliseksi ja tuskalliseksi. Hetken päästä poika nyökkäsi hitaasti.
''MISSÄ!?'' Minä kysyin innokkaasti, vihaisesti ja... hämmentyneesti. Poika nosti sormensa odottamisen merkiksi ja hyppäsi ikkunasta ulos. Juoksi äkkiä ikkunan ääreen peläten, että poika oli hypännyt tyhjään (sama kun potkaista tyhjää...kuolla) Poikaa ei näkynyt mistään ja menin takaisin seisomaan seinän lähelle. Odotin muutaman minuutin ja olin juuri menossa sulkemaan ikkunan ja nukkumaan kun poika tuli takaisin. Hänellä oli mukanaan Onni. Poika laski Tärisevän Onnin lattialle ja häipyi.
Minä menin sulkemaan ikkunan ennekuin menin Onnin luokse. Onnin silmille, korville, nenän päälle ja suun päälle oli laitettu yksi iso rätti. He eivät varmaan halunneet Onnin tajuavan tilanteesta mitään. Ihmettelin mitä oli tapahtunut ennenkuin menin äidin ja isän luokse. Kerroin heille, että oli nähnyt Onnin ikkunasta nurmikolla enkä kertonut heille mitään pojasta.