♦ Life or Die ♦

* Matkan jatkuessa punapäinen Alex kyseli, osasiko jompikumpi ajaa autoa. * Varmasti. * Poika vain tokaisi ja siirsi katseensa taivaalle. Tähdet loistivat kirkaasti ja sai mustahiuksisen huulille vierähtämään hymyn, joka katosi niin nopeasti kun oli tullutkin. Alexander tarkkaili kaksikkoa ja ympäristöä pistooli ladattuna ja valmiina ampumaan. Pieninkin ääni sai pojan säpsähtämään ja valmistautumaan ampumaan. Mutta kun mitään ei näkynyt, Alex yritti rentoutua ja laski aseensa taas maahan päin. * Valvotaanko koko yö vai nukutaanko välillä? * Mustahiuksinen kyseli haukotellen. Tuo yritti hymyillä Noralle niin, että Alexandra ei näkisi, mutta se ei varmaan kovin hyvin onnistuisi. Varmaan. Mutta senhän sitten myöhemmin näkisi. Alexanderin maha murisi ja äänteli epämukavasti. * Kukaan ei varmaan tuonnut evästä mukaan? * Kysymyksiä, kysymyksiä. Mustahiuksinen vaihtoi pistoolinsa jouseen ja tarkkaili ympäristöä edelleen. *

* Nora lähti seuraamaan kaksikkoa, ei halunnut todellakaan jäädä yksin sinne, kuolisi varmasti heti. Tyttä virnisti, kun Alexander löysi jonkun ruumiin alta haulikon. ' Noh, nytpä tiedän senkin ' hän mutisi itsekseen. ' Osaan ajaa van traktoria ja mönkiää, autoakin vähän ' hän tokaisi olkiaan kohottaen, ja katsoi hiljaa ympärilleen. Hän tunsi itsensä hieman ulkopuoliseksi porukassa, mutta pääasiahan oli, että he selviytyisivät hengissä *

* Alexandra kaivoi taskulampun repustaan ja valaisi heille tietä, kun toinen sitä kerran kysyi. Kohta Alexander kompastuikin jonkun miehen ruumiiseen ja löysi sen alta haulikon. * Osaako kumpikaan teistä ajaa autoa? * Alex kysäisi ja katsoi kumpaakin vuoron perään. Jos kumpikaan noista ei osaisi, niin punapää ainakin itse osaisi jotenkuten ajaa. *

* Kaksikko siis lähtisi matkaan. Alex oli jo pakannut, mutta toinen jäi vielä odottamaan Noraa. Kunhan kaikki olivat valmiina jatkaisi poika ainaskin matkaansa joen vierellä kohti etelää, ehkäpä tyttöset perässä tai ilman. Pistooli ladattuna mustahiuksinen katsoi ympärilleen. * Jos jollain oli se taskulamppu niin näyttäköön tietä. * Samalla sen sanoessa, Alexander kompastui ruumiiseen, joka makasi maassa elottomana. Se oli normaali ihminen, jota ihminen oli ampunut. * Meidän pitää varoa muitakin. * Alex tokaisi ja käänsi miehen ympäri, selälleen. Miehen alta löytyi haulikko, jonka sitten poika otti mukaansa. * Nora! Näin niitä aseita metsästetään. * Poika tokaisi ja jatkoi matkaansa. *

* Nora näytti hieman mytryä naamaa, koska ei saanutkaan nukkua vaan heidän piti lähteä etteivät kuolisi sinne. Tyttö keräsi huokaisten tavaransa ja nousi sitten seisomaan, tapittaen kumpaakin Alexia ja mietti, että loppuisiko se pakeneminen koskaan, hetken aikaa tyttöä peitti masennus, mutta sitten hän äkkiä kokosi itsensä ja oli valmis taas menemään vaikka maailman ääriin *

* Alexandra tuijotti zombeja hetken aikaa aivan hiljaa, kääntyen sitten kuitenkin Alexanderin puoleen. * Lähdetään, niitä voi tulla lisää. * tyttö vastasi ja alkoi jo sammuttamaan tulta. Sen jälkeen punapää jäi odottamaan, että muut saisivat tavaransa kasaan ja he voisivat jatkaa matkaa. *

* Alex katsoi kaksikkoa tartunnan saaneiden kuoltua. He joko jäisivät kuolemaan tai lähtisivät pois kuolemasta kohti kuolemaa. Eli näin. Poika hengitti raskaasti ja siirsi katseensa Alexandraan. * Lähteä vai ei? * Tuo kysyi, mutta pakkasi silti tavaransa ja heitti laukun selkäänsä. *

* Nora otti Alexilta sen pistoolin ja kiitti tuota. Hän tunkaisi aseen tyynynsä alle ja rupesi nukkumaan, pian hän kuitenkin säpsähti hereille kun tunsi jonkun tönäisevän häntä kengän kärjellään. Tyttö kierähti ketterästi istualleen, pamauttaen selkänsä puuta vasten. Hän oli kierähtämis vaiheessa napannut aseen salaman nopeasti tyynyn alta ja heti, kun hänen selkänsä osji puuta vasten, ase laukesi ja osui napakymppiin siihen kolmanteen zombiin-?- Nora jäi raskaasti hengittäen ja valppana paikalleen, kunnes totesi, ettei enempää zombeja ollut ja rentoutui, palaten makuupusilleen istumaan, tapittaen kuolleita zombeja-?- *

* Nora käpertyi jo makuupussinsa suojiin nukkumaan, mutta Alexit jäivät vielä valvomaan. Punapää nappasi maahan lasketun pistoolinsa, kun puiden suojista tuli kolme äänekästä hahmoa. Kaksi laukausta osui ongelmitta, mutta kolmas meni ohi. * Nora, herätys. * Alex tokaisi ja pökkäsi tyttöä kengänkärjellään. Alexandra otti reppunsa maasta, katsoen sitten alexanderiin hieman odottavasti. Sinne ei ainakaan kannattanut jäädä, koska todennäköisesti örkkejä tulisi vielä lisää. *

* Alexandra tarjoutui ensimmäiseen vahtivuoroon. Asia selvä. * Voin olla viimeisessä vahtivuorossa. * Mustahiuksinen tokaisi. Nora siis saisi toisen vaihtivuoron. * Vai haluaatko sinä olla viimeisenä vahtivuorossa? * Alex sitten kysäisi vielä varmistakseen asian. Poika otti repustaan FN HP-DA pistoolinsa, jonka tuo oli joskus saanut isältään, aikoja sitten. Pistooli ei ollut mikään paras mahdollinen, mutta nyt toinen pistooli, joka tuolla oli mukana. * Onko teillä mitään asetta? * Alex kysäisi ja jos Noralle ei vielä ollut annettu asetta, antaisi tuo hänelle FN HP-DA pistoolinsa ainakin hetkeksi lainaksi, kunnes neiti löytäisi omansa jostain. Nora oli jo käpertynyt nukkumaan, mutta Alexander jäi vielä hetkeksi valvomaan Alexandran kanssa. Pian paikalle tulikin ääntelevästi kolme tartunnan saannutta. Mustahiuksinen värähti ja otti toisen pistoolinsa yrittäen tähätä tartunnan saaneita. * // sekavaa tekstiä ö.ö

* ' Nora kaivoi sen sytkärin rinkan sivutaskusta ja antoi sen pojalle ' Hän ei tosiaankaan haluaisi olla yksin vahtivuorossa sillä aikaa kun toiset nukkuivat, mutta kai se vain pitäisi. Hän oli iloinen kun toinen tyttö tarjoutui olemaan ensimmäisellä vahtivuorolla ' mulle käy oikein hyvin ' hän sanoi nopeasti ja pudotti rinkan selästään. Hän kaivoi makuupussin esille, levittäen sen maahan lähelle tulta-?- Hän ei laittanut makuupussin vetoketjua kiinni, koska ei halunnut olla loukossa jos heidän kimppuunsa hyökättäisiin. Tyttö käpertyi sitten siihen nukkumaan-?- 
Jonkin ajan päästä kolme pureman saannutta hahmoa ilmestyi puitten varjoihin, valmiina hyökkäämään heidän kimppuunsa-?- *

* Alexandra ei vastannut vielä mitään vahtivuoro asiaan, odotti vain kun poika sytytti nuotion. Kun kaikki oli valmista, laski punapää kantamuksensa maahan ja istui Alexanderin viereen. * Mä voin ottaa ekan vahtivuoron. * tuo tarjoutui, katsoen sitten Noraan kysyvä ilme kasvoillaan. * Vai haluaako jompi kumpi teistä olla eka vahdissa? * kysyttiin vielä varmuuden vuoksi ja kohdisti katseensa takaisin poikaan. *

* Kummatkin neitoset halusivat nukkua maalla. Asia selvä. * Laitetaanko vahtivuorot vai annetaan taudinsaaneet hyökätä kimppuumme? * Alex kysäisi. Nora sanoi, että tuon rinkan sivutaskussa olisi sytkäri. Alex ojensi kätensä ja odottaisi, että Nora tuolle antaisi sen. Jos ei antaisi niin sytyttäisi mustahiuksinen tulen omalla keinollaan. Kiveä kiveä vasten. Myöhemmin poika sai tulen tehtyä ja lämmitteli siinä. Yö olisi luvattua ehkä kylmempi. Pojan mahaa pisti vähäisen ruuan takia. Mutta nälissään piti olla. Ja nyt keskellä metsää ja pimeässä ei ollut turvallista metsästää. Aamulla sitten oli pakko saada jotain. *

* Nora käveli hiljaa kaksikon perässä, kuunnelen vain, mutta ei vastannut mitään aluksi. ' Ehkä mieluiten maalla ' hän vastasi hiljaa sitten, kaikki pirteys oli kadonnut tytöstä. ' Minulla on sytkäri rinkan sivutaskussa ' hän kertoi sitten ja ottaisi sen sieltä mikäli jompikumpi noista pyytäisi. Nora huokaisi raskaasti ja katsoi sivusilmällä ympärilleen, miettien hajamielisesti kuka heistä kuolisi ensimmäisenä, ravistellen muitenkin ajatuksen nopeasti pois mielestään, hänen ei pitäisi ajatella moista, se vaan masentaisi turhaan *

* Alexandra mulkaisi hieman ärtyneenä poikaa, kun tuo tönäisi tätä, muttei kuitenkaan reagoinut sen kummemmin. Punapää jatkoi tien valaisua, katsellen kuitenkin samalla hieman ihmeissään mitä Alexander touhusi, kun ei heti tajunnut. Hetken päästä poika kysyikin oliko kenelläkään sytkäriä tai tulitikkuja. Alexandralla niitä ei ainakaan ollut, tuolla kun ei ollut sellaisille asioille koskaan mitään käyttöä. * Maalla, koska puusta on hankala paeta jos joutuu hyökkäyksen kohteeksi. * Alex vastasi mustahiuksisen esittämään kysymykseen. Huhhuh, toisellahan riitti kyseltävään. Toisaalta oli sekin parempi, kuin että päättäisi kaikesta itse ja saisi sitten jälkeenpäin kuunnella Alexandran alituista raivoamista. *

* Alexandran sanoessa, että kaksikko olisi, aika mammoja tönäisi poika punapäätä. * No katsotaan kuka kuolee ensimmäisenä tautiin tai muun ihmisen kynsiin, mutta nyt kun olemme yhdessä - kukaan ei tapa ryhmässä olevia, ilman syytä. * Poika totesi.. Kaksi tyttöä ja yksi poika matkasivat kohti kuolemaansa. Aurinko oli jo laskenut puitten taakse, mutta kuu valaisi näkymiä. Alex keräsi puita lähi ympäristöstä. * Onko teillä sytkäriä tai tulitikkuja vai sytytetäänkö me sitten nuotio ilman niitä? * Poika kyseli, sillä tuo ei ainakaan omistanut vastaavia. Kaikki tarpeelinen oli mukana, ei ylimääräisiä. Kaikki muut jutut pystyi tekemään ilman niitäkin asioita, mitä Alexilla ei ollut mukana. * Haluatteko nukkua puussa vai maalla? * Mustahiuksinen jälleen kyseli asioita. * Ja onko kellään narua? * Jälleen kysymyksiä, johon toivottiin vastauksia. *

* Nora seisoskeli hetken paikoillaan kuunnellen, kannatellen painavaa rinkkaansa selässään. Hän oli iloinen, kun nuo ottivat hänet mukaansa. Hän ei vastannut tytölle mitään, ei aikonut saada puremaa, mutta myönsi itselleen silti sen tosiasian, että heillä oli hyvin pieni mahdollisuus selvitä hengissä. Jonkin aikaa he voisivat paeta, mutta ei ikuisesti. Hän lähti sitten seuraamaan noita kahta, muutaman metrin jälessä. Hän tarkkaili ympäristöä ja piti aistinsa valppaina siltä varalta, jos heidän kimppuunsa aiottaisiin hyökätä. *

* Alexandra katsoi kumpaakin vuoron perään, kun nuo väittivät ettei kukaan selviäisi. * Oletteko te oikeasti noin... mamoja. Kuulostaa vähän siltä että teitä ei edes kiinnosta selviättekö hengissä vai ette. Sama asia kuin antautuisitte vaikka heti tautisille. * punapää sanoi kylmäkiskoisesti. Hän ainakin aikoisi vetää viimeiseen asti täysillä, siinä toivossa että vielä koittaisi parempi huominen. Negatiivisestä ajattelusta ei olisi mitään hyötyä. Alexandra lähti kulkemaan Alexanderin perässä, kaivaen samalla repustaan taskulamppua kun toinen sitä kerta kysyi. Mich napsautti taskulampun päälle, kiirehti pojan vierelle kävelemään ja valaisi heille tietä. *

* Poika naurahti Alexin kysymykselle. * Mutta hyvä Alex.. Hänhän kuolee muutenkin pian. Ei kukaan täällä selviä. * Mustahiuksinen käänsi katseensa Noraan. * No tulehan sitten. * Poika kääntyi takaisin meno suuntaansa ja kaksikko saisi tulla perässä. Aikaa ei ollut tuhlattavaksi, yö oli tuloillaan ja kolmikon oli vielä kerättävä tulta varten tarvikkeita ja etsittävä mukava lepopaikka. Esimerkiksi, puussa oli hyvä nukkua ja turvallista - jos oli tarpeeksi puun oksien peitossa ei kukaan huomannut. Myös tyhjillään oleva rakennus kelpaisi ihan hyvin. Pimeässä poika ei vaeltaisi - liian vaarallista. * Onko kummalakaan taskulamppua, kynttilää tai jotain? * Alex kyseli toisilta, jos he perässä tulisivat. *

* Nora tapitti noita kahta siinä ja tokaisi ' kaksi Alexia ' hymyillen. Hän antoi pojan katsoa kättään, koska tiesi kyllä mitä tuo siitä katsoi. ' Ei ole puremia ' hän tokaisi ja kohautti sitten olkiaan ' Kävin joskus pari kertaa viikossa ampumaradalla , mutta siinä se. ' hän sanoi ja irvisti sitten Alexandralle, kun tuo kysyi saisiko hän ampua hänet jos hermo menisi. ' Ihan kuin en kuolisi muutenkin ' hän tokaisi tuolle, hieman pistävä ilme kasvoillaan, tyttö ei enää hymyillyt, hänen kasvonsa olivat vakavat ja näyttivät todellisen muotonsa. Hymyileminen ja pirteys olivat vain kulissia, jonka avulla Nora yritti estää itseään romahtamasta. * / töks

* Tyttö väitti ettei ollut tartunnan saanut ja esitteli itsensä Noraksi. Kysyi vielä saisiko liittyä heidän seuraansa, koska tunsi itsensä niin helpoksi kohteeksi, kun ei asettakaan omistanut. Alex kohotti hieman siististi nypittyjä kulmiaan, katsoessaan Noraa. Aika epätoivoinen tapaus, saisi nähdä kuinka kauan punapää kestäisi tuota. * Ihan miten vaan. Mut sovitaanko et mä saan ampua sen jos menee hermot? * Alexandra kysäisi naurahtaen, kohdistaen katseensa Alexanderiin. *

* Noihin melkein törmännyt tyttönen kertoi, että ei ollut saanut tautia. Siinä vaiheessa poika yritti ottaa tyttösen kädestä ja tarkastaa, onko siinä purema jälkeä. Jos neiti ei antaisi kättänsä näytille ei poika luottaisi tuohon. Toinen esittäytyi nimellä Nora. * Olen Alexander. * Näyttäväisesti myös Alexandra oli esitellyt itsensä. Nora kysyi, voisiko hän liittyä seuraan, koska tunsi itsensä yksin niin helpoksi kohteeksi. Neiti myös kertoi, että tuolla ei ollut asetta. * Kanssii tottua siihen, että olet pian yksin ja silloin sinun täytyy osata puolustautua. Osaatko käyttää asetta? Nimittäin jos et, niin olet tuhon oma. * Poika saneli vakavana naamalla edelleen tyhjä katse. Alex käyttäytyi itsensäkin mielestä oudosti, mutta varmaan se riippui siittä, että nyt piti olla kunnolla. Kuolemallahan täällä leikittiin, joten kenenkään ei voinut oikein luottaa. * Mitä sanot? Otetaanko Nora mukaan vai jätetäänkö tänne? * Alex esitti kysymyksensä punapäälle odottaen sitten tuon vastausta. *

* Nora piti yhtä kättään sydemmänsä kohdalla, yritti tasata hengitystään, että pystyisi puhumaan. Tyttö kun oli juossut niin kovalla vauhdilla, että happi oli meinannut loppua kesken. ' A-anteeksi, ei ollut tarkoitus säikäyttää, en huomannut teitä, mutta hei, en ole tartunnan saanut ' Hän sanoi ja pyörähti ympäri, kun sen pystyisi näkemään ulkoisesti, että onko saanut tartunnan vaiko ei. ' Nimeni on Nora, lähdin vähän aikaa sitten tautia karkuun ' hän kertoi noille sitten. ' Saako liittyä seuraan ? Tunnen itseni yksin niin helpoksi kohteeksi eikä minulla ole mitään asettakaan.. ' hän sanoi olkiaan kohauttaen hieman. Katsoi noita sitten hieman anelevasti, vastausta odottaen. *

* Alexander selitti siinä jotain omasta entisestä elämästään, kun joku tyttö oli yllättäen törmätä kaksikkoon. Punapää oli jo kohottanut pistoolinsa tulijaa kohti ja valmiina ampumaan, mutta totesi sitten että tyttö oli vielä selväjärkinen ihminen. Poika ehti jo mennä utelemaan toisen nimeä, joten Alexandra tyytyi vain olemaan hiljaa ja laski aseensa alas. Alex tarkasteli toista tyttöä sinisillä silmillään, yrittäen löytää pienenkin tautisuuteen viittaavan seikan. Tuo kuitenkin vaikutti niin säikyltä, että oli oli todella epätodennäköistä että hän olisi taudinkantaja. * Olen Alexandra. * punapää lopulta tokaisi ja harkitsi hetken jos olisi Alexanderinkin esitellyt, mutta päätyi lopulta siihen tulokseen, että pojan oli parasta tehdä se itse. *

* Alex ja Alex kävelivät edelleen joen rannalla puhuen entisestä elämästään. * No.. On tullut sedän kanssa riitoja ja aika tylsähkö, kunnes taas tämä tauti alkoi leviämään. Oma setäni sai siis tämän taudin ja naapurini joutui tappamaan hänet. Olen myös silloin pari vuotta sitten harrastanut jousipyssyilyä, joten tuttu vehje tämäkin on. * Poika sanoi, sitten kohottaen jousensa. Mustahiuksinen pysähtyi hetkeksi, kun kuuli metsästä päin kovaa juoksemista. Tuo jännitti jousensa ja oli valmis ampumaan, mutta huomattuaan vastaan tulevan olevan ihminen laski tuo nuolensa kohti maata ja katseli kummissaan vastaan tuliaa. * Ja kukas sinä olet? * Poika kysyi vakavana. Huulilla ei ollut hymynpoikastakaan. Toinen vain katsoi äskeistä tulijaa, joka melkein törmäsi kaksikkoon. Jos tyttönen aikoi kimppuun hyökätä oli Alex valmiina ampumaan tuota jousellaan. *

* Nora katsoi nopeasti ikkunasta ulos ja juoksi sitten huoneeseensa, hän oli peloissaan, koska kaikkialla oli kuoleman hiljaista ja tosiaankin, kuolema saattoi odottaa ihan nurkan takana. Tyttö veti nopeasti rinkkansa sänkynsä alle ja alkoi vauhdilla heittelemään kaapistaan vaatteita siihen. Hän ei voisi jäädä kotiinsa enää hetkeksikään tai hän oikeasti olisi kuoleman oma. Minne hän sitten menisi ? Sitä tyttö ei tiennyt, mutta mikä tahansa olisi parempi kun paikalleen jääminen. Hän kävi hakemassa kaiken mahdollisen ruoan minkä löysi ja heitti ne rinkkaan, samoin makuupussin ja jotain muuta pientä. Sitten Nora meni ulko-ovelle, avaten oven varovasti raolleen ja kurkaten ulos, ettei kukaan ollut lähettyvillä. Muutama ihminen juoksi kauempana, mutta niistä ei olisi vaaraa. Tyttö pujahti ulos, eikä lukinnut ovea perässään, mitä järkeä siinä nyt olisi? Hän pinkaisi metsään minkä jaloistaan pääsi. Entinen yleisurheilu tyttö oli aika nopea kintuistaan. Nora ei katsonut juostessaan ympärilleen, katsoi vain tiiviisti metsää kohti. Puitten suojiin päästyään hän nojasi hetken aikaa paksu-runkoiseen puuhun, huohottaen raskaasti ja jatkoi sitten matkaansa eteenpäin. Hän yritti kuunnella tarkasti ja piti kaikki aistinsa valppaina. Pian hän melkein törmäsi poikaan ja tyttöön jotka vaeltelivat metsässä-?- ( Noihin alexeihin siis ). Nora säikähti hieman, mutta huomatessaan, että nuo ei ollut vielä tartunnan saaneita, hän rentoutui silmin nähden, hieman jopa huokaisten helpotuksesta, pitäen kättään sydämmensä päällä joka oli uhannut pompahtaa ulos rinnasta säikähdyksestä *

* Alex nyökkäsi ja oli tyytyväinen saamaansa vastaukseen. Eli hyvin pienellä todennäköisyydellä sai olla varuillaan tautisten elikoiden kannalta. Jonkin aikaa olikin sitten hyvin, hyvin hiljaista. Suorastaan pelottavan hiljaista. Aivan kuin metsäkin olisi kuollut taudin myötä. Tuuli ei humissut puiden latvustossa, linnut eivät visertäneet laulujaan ja joen kohinaakaan tuskin edes huomasi. Lopulta Alexander kuitenkin katkaisi hiljaisuuden kysymällä tytön elämästä. * Ei mulla ole perhettä. Mun elämä oli oikeastaan aika tylsää ennen tän taudin puhkeamista. Varmaan ainoa jännittävä asia oli se että harrastin potkunyrkkeilyä, vaikka siitäkään ei taida paljon apua olla. * Alexandra selitti. * Entä oma elämäsi? *

* Matka jatkui siis kohti etelää. Alex kysäisi, voisiko tauti tarttua myös eläimiin. * Taudin kantajat taitavat tyytyä vain ihmisiin. Nehän ovat heillekkin suurin uhka kuin taas eläimet. Ja kyllähän sen sitten eläimestä huomaa, jos sekin on saanut taudin. * Joen vierellä oli hyvä kävellä, eikä silloin eksynyt kun vain suunasta. Jos oikeaan suuntaan mentiin, niin vastassa saattoi tulla toinen kaupunki. Siellä he voisivat poiketa kaupungin läpi taas toiseen metsään. Ja jos jossain löytyisi hyvä asuinalue, paikka jossa olisi tarpeeksi muureja ja vastaavia, jottei taudin kantajat pääsisivät sinne niin sinne ainaskin mustahiuksinen asettuisi asumaan. Koko elämää ei jaksanut poika vaellella ja tauti ei varmaan hetkessä laantuisi. * Minkälainen oli elämäsi ennen tätä? Perheriitoja yms? * Alex uteli, jotta saisi jotain matkapuhumista. Hiljaisuus oli tylsää. Hyvin tylsää. Mutta puhuminen paikkasi ongelman. Iltaan oli vielä jonkun verran aikaa ja kaksikko voisi hyvin tehdä leiri tulen joko joen lähelle tai metikköön samalla saalistaen jotain syötävää ja jatkaa aamulla matkaa. *

* Pieni naurahdus pääsi tytön huulilta, kun toinen vitsaili Alex-joukkueesta. * Ehkä ei kuitenkaan. * Alexandra sanoi hymyillen. * Jos mennään vaikka etelään. * punapää vastasi, jatkaen sitten. * Vaatteita, aseita, ammuksia ja muutama juomapullo. * Kohta kaksikkoa kohden juoksikin pari äänekästä taudin kantajaa, jotka kummatkin Alexander kuitenkin onneksi sai ammuttua. Alex puristi pistoolia kädessään, valmiina ampumaan jokaisen tielle sattuvan tautisen eliön. * Voikohan se tauti tarttua myös eläimiin? * nuorukainen kysyi, vaikkei kyllä uskonutkaan että Alexander tietäisi sen paremmin kuin hänkään. *

* Punapää ei siis lähtenytkään heti pojan perään vaan tuli sitten jälkikäteen ja esitti nimensä Alexandraksi. * Mehän voidaan olla sellanen Alex-joukkue, ku kummanki lempinimi taitaa olla Alex. * Mustahiuksinen vitsaili, mutta jatkoi sitten matkaansa varoen muita ihmisiä. Matka taittui metsän läpi kohti joelle. * Pohjoiseen vai etelään? * Poika kysyi ja odotti vastausta. * Mitäs sinulla mukana? Ruokaa? Tavaroita? * Alex kyseli ja katseli ympärilleen. Läheiseltä kukkulalta ilmestyi kaksi tartunnan saannutta kamalineen äänineen. Poika havahtui ja otti pistoolinsa yrittäen apua kumpaakin päähän. Toiseen osui ja toinen lähestyi edelleen. Hieman kädet täristen Alex ampui toista tartunnan saannutta suoraan silmien väliin. * Meidän on mentävä, jos et halua olla seuraavana menuu listalla. * Poika lähti kävelemään valittuun suuntaan pistooli kädessään, koska jousi oli liian hidasta laittaa paikoilleen ja sen jännittäminen pitkinä aikoina rasitti lihaksia. *