HOPEAHEVONEN
1. Uutinen
Pilvinen taivas peitti auringon valon piiloon. Valkea lumi oli peittänyt alleen kokonaisen kylän, jossa Iida Nummela asui. Hän omistaa kauniin valkea häntäisen Lucia hevosen, jonka oli saanut itselleen heidän oltuaan leirillä hienossa kartanossa.
Posken päät punaisina Iida käveli kohti Tuulintallia kantaen raskasta ratsastuskassiaan. Hän veisi Lucialle uudet suitset jonka hänen isoäitinsä oli ostanut hänelle lahjaksi. Isoäiti tahtoi hänen panostavan ratsastukseen paremmin. Tämä oli ehdottanut Iidalle että alkaisi käydä Markus Stalkin valmennuksissa. Iidaa miellytti ajatus. Sen avulla hänestä tulisi pian yhtä hyvä ratsastaja kuin Aatusta.
Iida tunsi miten hänen mahanpohjaansa valahti täyteen perhosia. Aatu ja hän olivat alkaneet vähän aikaa sitten seurustelemaan. Siitä oli syntynyt mustasukkaisuutta tyttöjen kesken kun nämä olivat nähneet heidät yhdessä. Kiusoittelemista oli jatkunut hetken aikaa. Tytöt syrjivät häntä eivätkä puhu hänelle.
- Miksi minua syytetään, vaikka olen syytön. Ei se minun vikani ollut kun aloin seurustelemaan Aatun kanssa, Iida ajatteli puristaen ratsastuskassiaan. Pitkään Aatu oli yrittänyt häntä ja lopulta hän antautui hänelle. Iida hihkaisi. Ja nyt he olivat yhdessä.
Tuttu hevosen tuoksu leijui ilmassa. Iida piti kiirettä. Helmi oli soittanut hänelle ja kertonut että Tuulilla oli tärkeää kerrottavaa. Iida avasi tallin oven ja vetäytyi sisälle lämpimään. Toimistosta kuului puheen sorinaa. Iida istuutui Aatun viereen ja sai aikaiseksi pitkiä katseita. Hän kuuli miten Piia alkoi puhua hänestä hiljaisella äänellä Jennille.
- Terve Iida! Joko kaikki ovat paikalla? Noniin. Kutsuin teidät koolle sillä olen suunnitellut pientä kilpailu toimintaa, Tuuli kertoi tyytyväisenä.
- Kerro heti!
- Kakista ulos!
Tuuli rykäisi nautiskellen nuorten uteliaisuudesta.
- Aion järjestää Tuulintallille valjakko kilpailut. Jokainen teistä saa osallistua. Kilpailut vedetään pareittain, Tuuli kertoi innokkaasti. Talli tarvitsi mainontaa. Kilpailu toisi tallille uusia asiakkaita.
- Valjakko kilpailut! Tuuli olet yliveto, Lotta hihkaisi innoissaan.
- Milloin kilpailut järjestetään? Aatu kysyi kiinnostuneena.
- Viikonloppuna. Ja suurenmoisena pääpalkintona on hopeahevonen. Kaunis hopeapatsas, jonka Helmi on lupautunut hankkia tätinsä antiikki puodista.
- Hopeahevonen! Goldie ja minä voitamme varmasti, Piia sanoi itsevarmana. Hänen poskensa punottivat jännityksestä.
- Mutta ennen kisoja meidän täytyy valmistaa rata. Rata tulee kiertämään Siementien poikki pellon laitamalle, josta tullaan kallionmäelle ja sieltä takaisin tallille, Tuuli selitti tietäväisenä. - Aloitamme huomenna radan valmistuksen. Jokainen auraa radan tarkasti piirustuksia tarkastellen.
Iidan mahanpohjasta kouraisi. Mitään yhtä jännittävää ei ole tapahtunutkaan pitkiin aikoihin. Oikea hopeahevonen! Se mahtoi olla arvokas. Kisasta tulisi varmasti tiukka.
Iida katsoi toiveikkaana Aatua. Hän aikoi pyytää tätä parikseen kilpailuihin. Samalla hän odotti että pojalla oli samat aatteet.
- Laguna ja minä olemme selkeitä voittajia, Aatu sanoi pilkesilmä kulmassa. Iida töykkäisi poikaa leikkisästi kylkeen.
- Ruunasi ei ole yhtä nopea kuin Lucia, Iida sanoi vastaan.
- Tahdon Valon valjakkooni. Se hevonen vie voiton jokaisen edestä. Aatu, turha odottaa edes palkintoa sillä kun olet maalissa minä olen jo hopeapatsaan kanssa palkinto pystillä, Katariina sanoi varmana. Kuin sanojen vakuudeksi Lucifer haukahti omistajansa jalkojen juurella.
- Et tiedäkään miten hyvässä kunnossa Laguna on, Aatu sanoi ylpeänä. Hän oli koko kesän aikana treenannut hevosensa huippu kuntoon. Mutta hän ei voinut kieltääkään Katariinan taitoja. Tämä oli kehittynyt viime aikoina.
- Vaiti! Nyt joka ikinen tallille siivoamaan. En minä teitä sentään vain kilpailun takia kutsunut, Tuuli sanoi viekkaana.
- Eikä! Rakkoni eivät ole viime kerrasta vieläkään parantuneet, Jenni sanoi hieroen käsiään.
- Pulinat pois! Ei talli tyhjästäkään puhtaaksi tule, Tuuli sanoi ja ajoi nuoret pois toimistosta.
- Noniin typykät. Lapioita käsiin ja töihin. Joku kultainen voisi siivota Lagunan karsinan sillä aikaa kun minä menen Iidan kanssa ratsastamaan, Aatu sanoi ja vetäisi tytön mukaansa.
- Tuo on epäreilua, Piia sanoi ärtyneenä.
Iida katsoi tyttöjä harmillisesti. Hän näki miten Jenni tarttui lapioon ja työntyi Lagunan karsinaan. Tämä mulkaisi Iidaa vihaisena. Iida tiesi kyllä siihen syyn.
Aatu tarttui Iidan käteen ja vetäisi tämän mukaansa ulos. Iida meni tämän mukaan. Häntä harmitti. Tuntui pahalta jättää muille kovat työt, vaikka mieluiten hän kyllä lähtisi Aatun kanssa.
- Ei noin voi tehdä muille. Saamme kärsiä tästä vielä pitkään, Iida sanoi toruen poikaa.
- Etkö tahdo lähteä kanssani ratsastamaan? Voinhan minä aina ottaa jonkun muun, Aatu sanoi ja vetäisi Iidan rintaansa vasten. - Tuletko mukaani vai et?
Iida tuijotti pojan tummia silmiä. Tämän katseessa oli ivallisuutta.
- Kyllä minä tahdon, Iida sanoi ja tunsi miten Aatun kylmät huulet koskettivat hänen huuliaan. Näistä hetkistä Iida piti. Tuntea pojan läsnäolo ja lämpö. Eikä ketään ollut häiritsemässä. - Aatu Järvinen, lopeta lääppiminen ja keskity olennaiseen, Iida sanoi ja tönäisi pojan luotaan. He riensivät tallin taakse tarhoille jossa heidän hevosensa seisoivat kaula pitkänä. Nämä odottivat heitä. Ne tahtoivat päästä ulos juoksemaan.
2. Uusi tuttavuus
Lumi pölysi parivaljakon laukatessa rinnakkain maastopolulla. Kaksi kilpailevaa ratsua kiisivät halki metsän.
Iida antoi ohjia. Lucia laukkasi kovaa Lagunan rinnalla. Kylmä tuuli sai vedet silmille. Iida kumartui hevosensa kaulalle. Sen harja hulmusi vauhdin kovetessa. Kaviot kumisivat vasten lumista maata.
- Ihanaa!
Aatu ohjasi ratsunsa rinnettä ylös. Lagunan ryntäät höyrysivät sen puuskuttaessa mäkeä ylös. Heidän päästyään rinteen huipulle Aatu hiljensi ruunan vauhtia.
- Tämä se vasta on elämää, Aatu sanoi ja antoi Lagunan kävellä.
- Niin on! En ole pitkiin aikoihin ratsastanut noin kovaa vauhtia, Iida sanoi iloisena. Hän yritti hillitä hevosensa innokkuutta. Lucia yritti nousta takajaloilleen. Se potki tyhjää ilmaa jaloillaan samalla päästäen sieraimistaan kummallista ääntä.
He ratsastivat rinnakkain metsän siimeksessä. Luminen maisema rauhoitti mieltä. Leuto tuuli havisutti kuusten neulasia paksuineen lumi kerroksineen. Parivaljakko ratsasti tien haaran poikki hypäten ojan ylitse pellon reunalle.
- Onpa täällä sumuista, Aatu sanoi ja tihrusti eteensä. Vain pellon kuusten ääriviivat erottuivat lumisen maiseman keskeltä.
Iida tunsi miten Lucia alkoi korskua vaimealla äänellä. Se tähysi kaula koholla metsän reunalle.
- Aatu, kuuletko?
- Kavion kopsetta! Aatu selvensi ja nojautui jalustimien varaan nähdäkseen metsän laidalle. Lumi pölysi peittäen näkyvyyden. Joku laukkasi lujaa metsän laitamalla. Talven heinäkorret väistyivät laukkaavan ratsukon tieltä. Valkea suomenhevonen nelisti täyttä vauhtia pelto aukealle. Aatun ja Iidan nähdessään ratsastaja hidasti ratsunsa vauhtia. Tämä ravasi verkkaisesti parin luokse.
- Uusia kasvoja näkee täälläkin, Aatu sanoi ystävällisesti ja kätteli nuorta poikaa jonka ruskeat hiukset pilkottivat sametti kypärän alta. Tämän kasvoilla loisti iloinen hymy.
- Timo Haapasuo, Koivusalon tallilta. Hauska tavata, poika sanoi ja kätteli kaveruksia. - Täällä on upeat maastoreitit. En ole ennen ratsastanutkaan täällä.
- Teitä ei ole näkynytkään viime kesän seurakilpailujen jälkeen. Olitte kova vastus, mutta me Tuulilaiset olimme valitettavasti paremmin valmennettuja, Aatu sanoi virnistäen.
- Nöyryyttäväähän se olikin, mutta siitä huolimatta pidämme yhtä. Teillä on upeat ratsut. Sinun hevosesi on varsin edustavan näköinen.. nimesi on?
- Iida Nummela, tyttö selvensi. - Sen nimi on Lucia. Englannin täysiverinen. Iida taputti ratsuaan ylpeänä. Tämä oli ainoa hevonen josta hän ei ikinä luopuisi.
Aatu tutkaili Timon hevosta uteliaana. Suomenhevoseksi se omisti paljon lihaksia ja oli treenatun näköinen. Tämän valkeat lautaset höyrysivät pakkasen yllyttämänä. Sen ojennettu pää haisteli uusia tuttavuuksia innoissaan.
- Sinulla on hyvänkuntoinen hevonen. Sopiva ratsu tuleviin valjakkokisoihimme, Aatu sanoi tuttavallisesti. Kunnon haastaja toisi kilpailuihin jännittävyyttä.
- Niin! Voisit tuoda pari ystävääsi mukaankin. Ne järjestetään viikonpäästä lauantaina, meidän tallillamme, Iida päivitti innostuneena.
Timo vaikutti ilahtuneen pyynnöstä. Iida ja Aatu vaikuttivat reiluilta kavereilta. Varsinkin hyvin viehättävä Iida tuntui kiinnostavalta. Kaverukset löivät kättä päälle. Homma oli yhdellä kerralla sovittu.
- Tulkaa käymään päivällis- aikaa tallillamme. Voimme sitten hieroa paremmin tuttavuutta, Timo sanoi lähtiessään ratsullaan tiehensä.
Iida käänsi ratsunsa Aatun rinnalle. Oli mukava saada uusia tuttavuuksia. Eikä olisi yhtään haittaa jos heidän jengiinsä liittyisi vielä yksi mukaan.
3. Koivusalossa
Taivaan pilvet olivat väistyneet auringon tieltä, joka valaisi Iidan ja Aatun matkaa. He kävelivät rinnatusten jyrkkää mäkeä ylös joka veisi heidät Koivusalon tallille.
Iida puuskutti. Matka oli pitkä ja vaivalloinen. Lunta oli ainakin polviin asti. Hän katsoi huohottaen poikaa vierellään. Tämä käveli ilmeettömästi eteenpäin. Poika ei edes näyttänyt hengästyneeltä. Miten Aatu jaksoi nousta mäkeä ylös?
- Joko puhti loppuu, madamelta, Aatu kysyi virnistäen. Iida yritti hymyn tapaista. Oliko hän todella näin rapsahtanut?
Kaverukset pääsivät ylösnousun jälkeen mäen torpalle, mistä he pystyivät jo näkemään Koivusalon tallin katon. Pihalla näkyi liikettä.
- Onpas siellä hulinaa, Aatu sanoi.
- Mennään.
Yhteisestä päätöksestä nuoret riensivät tallin pihalle, jossa Timo puuhaili hevosensa ympärillä. Hänen seurassaan oleili pari muuta tyttöä, joita Iida ei tuntenut entuudestaan.
- Hei taas! Iida sanoi ystävällisesti.
- Olenkin tässä jo valjastamassa Fightia. Ajattelin jos me kokeilisimme kelkalla ajoa perämetsän reitillä.
- Täällä on sieviä neitosiakin, Aatu sanoi ilkikurisesti. Iida potkaisi häntä terävästi sääreen. Oli pojalla otsaa alkaa niekkoilemaan hänen nähden.
Vaalea hiuksinen tyttö alkoi kikattamaan Aatun sanoille. Hän esittäytyi Annaksi.
- He ovat siskojani. Molemmat omistavat Hollanninpuoliveriset hevoset. Kuumaa tavaraa, täyttä lihasta ja ovat valmennettuja ratsuja, Timo sanoi ylpeänä verillisistään.
Aatu vihelsi ihanuudesta. Vaati kokeneen ratsastustaidon jos sellaisen hevosen tahtoi omistaa. Myös raha puoli piti olla taattua.
- Olemme tainneet joskus tavata seurakisoissa, Aatu sanoi riemuissaan.
- Tuletteko tekin ajelulle? Iida kysyi, mutta sai kielteisen vastauksen.
- Isämme pitää meille valmennuksen, Leena sanoi harmistuneena.
- Toiseen kertaan sitten, Aatu sanoi ja taputti Fightin valkeaa kaulaa.
Leenan ja Annan lähdettyään Timo kiinnitti kelkan suomenhevosen taakse ja sitoi ohjakset oikean mittaisiksi. Sitten he lähtivät matkaan.
Tamma ravasi kaula korkealla pölyttäen lunta takana istuneiden päälle. He kaarsivat mutkan mäntymetsään josta he kiihdyttivät vauhtia notkelmaan. Vauhdin huuma tarttui matkustajiin joten vauhtia lisättiin. Fihgt lähti nelistämään metsän halki.
- Tämä on upeaa! Iida sanoi pitäen tiukasti kelkan kaiteesta.
Timo hidasti tammansa vauhtia. Tämän lautaset höyrysivät. Sen sieraimet olivat suurina tämän puuskuttaessa. Kelkka eteni hiljaa aukealle, jossa töllötti rönsyinen talo. Sen katossa näkyi reikiä ja pihan ympärille oli kiedottu kasa piikkilankaa.
- Onpa karmiva paikka, Iida sanoi hiljaa. Hän tunsi miten kylmät väreet kulkivat hänen selkäänsä pitkin. Jostain kumman syystä hän ei pitänyt paikasta.
- Se, se onkin. Vanha talo jossa asuu entinen rikollinen. Mies on jo ikääntynyt, mutta varkauksia löytyy mieheltä kasoittain. En ole nähnyt häntä pitkiin aikoihin, mutta nähtävästi hän on asettunut asumaan tänne uudestaan, Timo selitti totisena.
- Mitä hän on tehnyt? Aatu tahtoi tietää.
- Viimeksi mies oli varastanut arvokkaan metalli ketjun Kultahelmen koru kaupasta. Ketju oli kuvattoman arvokas. Miestä sanotaankin sen takia Köllyksi.
- Mutta Kultahelmen koru kauppa on aivan meidän talon lähellä. Keskustassa heti kirjaston vieressä, Iida sanoi kauhistuneena. Jos Kölly oli palannut aikoiko mies iskeä uudestaan? Ajatus karmi Iidaa.
- Lähdetään pois täältä, Iida pyysi takertuen Aatun käsivarteen.
- Joo
Kelkka liikahti eteenpäin. Matkaa jatkettiin vaiteliaina eteenpäin. Iida pysyi liimattuna Aatun vieressä. Poika katsoi häntä ja hymyili rohkaisevasti. Mitään pelättävää ei olisi, mutta kukaan ei osannut aavistaakaan että pahin oli vielä tulossa.
4. Antiikki kauppa
Oli Marraskuinen aamu ja lunta pyrytti taivaalta. Iida Nummela nukkui sikeää unta omassa sängyssään. Vaativa herätyskellon pirinä kuitenkin herätti hänet. Unisena Iida puki päällensä ja riensi sitten keittiöön jossa hänen vanhempansa olivat.
- Huomenta Iida, Sirpa äiti sanoi tervehdykseksi ja ojensi tytön nenän alle teekupin. - Varo, se on kuumaa.
Iida siemaisi unisena teetä.
- On se kumma kun viikonloppuisinkin täytyy mennä töihin. Eikö roistot voisi ajatella meitä siviilejä. Jälleen kerran sama herra on mennyt takaisin vanhaan majapaikkaansa. Ettei vaan olisi mielessä koru saaliit, Joni isä sanoi tuskastuneena. Hän heristi sanomalehteä ärtyneenä tyttärensä nenän alla.
- Isä kuule, olimme eilen Timon ja Aatun kanssa kelkka ajelulla Koivusalossa. Saavuimme paikkaan jossa on asunut entinen Kölly. Timo tunsi tämän miehen ja sanoi että tämä on entinen vankila kundi. Tämä oli kuulemma ryöstänyt Kultahelmen koru kaupasta arvokkaan ketjun, joka on aivan lähellämme. Jos Kölly hyökkää uudestaan ja murtautuu kotiimme? Iida selitti isällensä huolestuneena. Häntä oli vaivannut asia koko yön.
- Juuri samasta henkilöstä kerrotaan itse lehdessä. Piinamassa meitä virkamiehiä. Kuule Iida, ei sinun tarvitse olla huolissasi. Onhan sinulla meidät ja ystäväsi, isä sanoi rohkaisevasti. Hellästi hän taputti tytärtään selkään.
Iida piilotti kasvonsa tee mukinsa taakse. Kyllä hän tiesi mitä isä tarkoitti ystävillä. Olihan hänestä ja Aatusta tulleet kovin läheisiä. Hän sai kiittää onneaan ettei hänen isoveljensä Samu ollut lähistöllä. Siitä olisi syntynyt sanomista.
Iidan onneksi puhelin alkoi soida. Hän syöksyi puhelinta kohti päästen eroon kiusallisesta tilanteesta.
Puhelimessa oli varmaan Aatu. Niin Iida ainakin toivoi.
- Iida Nummela puhelimessa.
- Iida hei! Tuuli täällä. Voisitko hakea Katariinan kanssa antiikki putiikista valjakko kilpailun päävoitto palkinnon. Saat palkkioksi ilmaisen ratsastustunnin. Käyhän se? Pieni reissu vain. Sitten voisit tulla sieltä suoraan tallille perustamaan rataa, Tuuli sanoi pyytäen.
- Käyhän se, Iida sanoi iloisena. Ilmainen ratsastustunti tekisi hyvää. Nyt kun hänellä on oma hevonen ratsastustunteihin ei häävein ollut varaa tuhlata.
Iida riensi keittiöön onkien pöydältä parin voileipiä ja ahmi ne suuhunsa. Hänen tulisi pitää kiirettä.
- Lähden Katariinan kanssa tallille, Iida sanoi ja lähti pukemaan ulkovaatteitta.
- Pidä Lucia sitten airoissa. Älä taita niskojasi, Sirpa äiti huolehti keittiöstä.
- Joo joo, Iida sanoi ja heitti takin yllensä. Samassa oveen koputettiin. Se oli Katariina. Yhdessä he lähtivät kävelemään katuja pitkin.
- Voi veljet! Hopeahevonen on varmasti arvokas. Olisi upeaa voittaa sellainen pysti seisomaan palkinto kaappiin, Iida sanoi jännittyneenä.
- Ja vielä mitä. Se toisi mainetta ja kunniaa, Katariina sanoi päättäväisenä. - Luin kirjastosta antiikki kirjaa ja siinä kerrottiin että patsas on peräisin kuningatar Helenalta, joka omisti maailman arvokkaimpia laukkahevosia.
Iidan silmät muuttuivat pyöreiksi kuin lautaset. Hopeahevonen taisi olla arvokkaampi kuin hän luulikaan. - Miten Tuuli voi saada sellaisen patsaan haltuunsa? Sehän maksaa maltaita!
- Ihan niin, mutta minulla onkin pieni ässä hihassa, Katariina sanoi viekkaana. Iida arvasi että Katariina tarkoitti ässällä omaa rahapussia joka pullotti täynnä satasia.
Iida huokaisi.
- On epäreilua että sinulla on kaikki ylellisyydet ja me muut elämme pelkissä veroissa, Iida sanoi harmistuneena.
- Kyllä sinuakin joskus onnistaa. Omistathan Lucian, huippu hevosen jolla jokainen tahtoi ratsastaa, Katariina rohkaisi ystäväänsä. Sanat lohduttivat Iidaa. Tytön puheissa oli järkeä. Mitä hän turhia murehtisi.
Kaverukset oikaisivat auratun puiston poikki josta he pääsivät pieneen antiikki puotiin. Ilmassa tuoksui glögi ja juuri leivottu piparit.
Iida erotti kaupan sisällä miehen, joka katseli kiinnostuneena jotakin antiikin esinettä. Tämän poskessa oli umpeen kasvanut arpi. Jostain syystä Iida sai kylmiä väreitä miehestä.
Kellon kilinä havahdutti takahuoneessa olleen naisen. Tämä oli Marja, Helmen punahiuksinen täti joka omisti antiikki puodin.
- Kas, Tuulilaisia! Voinko auttaa jotenkin? Marja kysyi hieroen likaisia käsiään housuntakamuksiinsa.
- Tulimme etsimään valjakko kilpailuihin pääpalkintoa, Katariina selitti kohottaen kultaisia kiharoitaan.
- Täällä on paljon hyviä palkinnoksi kelpaavia pystejä, marja esitteli ja riensi näyteikkunalle.
Iida katseli esineitä ymmärtämättä niistä mitään. Oli rivi maljakoita, jotka näyttivät arvottomilta. Osa oli vain pieniä palasia jostain arvokkaasta esineestä. Onneksi Katariina oli mukana joka ymmärsi historiallisten esineiden päälle enemmän kuin hän. Iida etsi katseellaan hopeahevosta. Sellainen löytyi ikkuna rivin viimeisenä. Se oli upean näköinen. Hevonen laukkasi virtaviivaisesti ja sen harja hulmusi tuulen lyömänä. Hevonen hurmasi heti Iidan ajatukset.
- Tuon me tahdomme, Iida sanoi ja otti patsaan täriseviin käsiinsä. Hieman taaempana seisonut mies riensi nopeasti nuorten luokse. Tämä vaikutti hätääntyneeltä.
- Tarjoan tuosta 100 euroa, mies huudahti nopeasti.
- Se oli meidän ensin! Katariina sanoi ja otti pystin käteensä. - Tarjoamme 200euroa. Hän voisi turvautua aina isänsä rahoihin. Tätä patsasta he eivät ikinä antaisi kenellekään muulle.
- Viimeisen kerran, 400euroa, mies lisäsi ja katsoi ärtyneenä nuoriin.
- Hah, 500euroa. Tämä patsas on meidän, Katariina sanoi ja alkoi kaivaa laukkuansa. Mies puristi kätensä nyrkkiin. Tämän kasvoista näkyi kiihtymys.
- Se on pian minun. Teitte virheen itsenne osalta, mies sanoi uhkaavasti. Iida tuijotti tämän leimuaviin silmiin. Häntä alkoi pelottaa todenteolla. Mitä mies tarkoitti noilla sanoillansa.
Iida tuijotti säikähtäneen oloisena miehen perään kun tämä häipyi tiehensä.
- Ottipa hän herkästi punttiinsa, Katariina sanoi kylmän tyynesti ja työnsi käteisen järkyttyneen Marjan käsiin. - Kiitos ja näkemiin!
Iida kulki vaiteliaana koko matkan tallille. Hänen päässään toistuivat miehen sanat. Ne sanat eivät enteilleet mitään hyvää ja se Iidaa pelottikin.
Tuttu talli näkyi jo. Katariina ja Iida riensivät juoksuun. Tallissa oli tungosta. Nopeasti Iida sukelsi väen paljouden läpi toimiston rauhaan jossa Aatu istui lukien paikallista lehteä.
- Lehdessä puhutaan siitä samasta Köllystä, josta Timo kertoi eilen.
Iida istahti pojan viereen tutkaillen lehteä. Hän vetäisi lehden tämän kädestä.
- Isä puhui hänestä tänään, Iida sanoi kiljaisten.
- Mitähän miehellä on mielessään? Aatu sanoi. Miksi Kölly palasi pitkän tuon jälkeen takaisin. Sillä täytyisi olla jokin syy. MINÄ JÄIN TÄHÄN! J
- Asiasta toiseen kävimme Katariinan kanssa antiikki puodissa hakemassa Hopeahevosta. Katariinan mukaan patsas on ennen kuulunut kuningatar Helenalle, joka omisti maailman arvokkaimpia laukkahevosia, eikö ole hienoja! Iida selitti innokkaana.
Aatu nosti kulmiaan.
- Näytä sitä patsasta minullekin, Aatu sanoi. Iida kaivoi ratsastuskassin uumenista patsaan esille ja ojensi sen pojalle.
- Jukra! Aatu sanoi hämmästyneenä. Hän ei ole iäissään nähnyt yhtä kaunista patsasta.
- Jouduimme ensin kiistämään tarjouksista erään miehen kanssa. Kun saimme voitettua patsaan itsellemme niin mies sai totaalisen raivo kohtauksen. Tämä väitti että saisi patsaan vielä itselleen eikä se lupaisi meille hyvää, Iida kertoi synkistyneenä.
Aatun ilme muuttui totisiksi.
- Onpa outoa
- Ihan niin. Mitä mies mahtoi tarkoittaa sanoilla?
Aatu ei osannut vastata. Oli tavallista että ihmiset suuttuivat menetettyään jotain mutta että nuo sanat… toimiston ovi aukaistiin auki ja sisään ryntäsi Lotta.
- Mikä teillä oikein kestää? Me olemme jo lähdössä, Lotta sanoi oven pielessä. Samassa hänen kiinnostuksensa kiinnittyi Aatun käsissä olevaan patsaaseen.
- Onko tuo Hopeahevonen? Lotta kysyi ja kiiruhti patsaan luokse. - Uskomattoman kaunis!
Iida selitti hänelle Katariinan toteamuksen patsaan historiasta. Lotan silmät suurenivat.
- Kuningatar Helenan? En ole ikinä kuullutkaan ja vielä arvokkaita laukkahevosia. Voi pojat tästä täytyy kertoa muille.
Toimiston ovelle ilmestyi toistumiseen Piia ja tämän perässä Helmi. Pian koko poppoo istui ihastelemassa Hopeahevosta ja sen kimmeltävää pintaa.
- Olet selvästikin haka historiassa Katariina, Jenni sanoi.
- Kulttuuri on arvottoman tärkeää. Ilman sitä en pystyisi tietämään maiden kunniallisuutta, Katariina selitti tärkeänä.
- Minä kyllä tahtoisin voittaa tämän pystin itselleni. Se olisi suuri kunnia, Lotta haaveili. Helmi yhtyi hänen puheisiinsa.
- Mikä kansan kokous täällä on? Tuuli kuulutti oven suulta. - Nyt jokainen nostaa valahtaneen takamuksensa ylös penkistä ja ottaa lapion mukaansa. Aikaa ei ole tuhlattavaksi jos hyvän kilparadan tahtoo saada aikaiseksi. Marisevat nuoret jättivät Hopeahevosen rauhaan ja lähtivät Tuulen perässä kaivuun töille.
5. Timon pyyntö
Oli myöhä ja Iida istui tallin pienkeittiössä. Hän teki itselleen voileivän ja samalla siemaili kuumaa teetä. Hänen joka jäsentä särki. He olivat joutuneet raatamaan iltamyöhään asti kilparadalla ja saaneet sen valmiiksi kovalla uurastuksella. Työn jälki näytti hyvältä, mutta Iidan jäseniä koski ja kädet olivat rakoilla. Hänen oli päättänyt jäädä tallille yöksi, sillä kilpailut alkoivat hyvin aikaisin. Porukkaa oli ilmoittautunut vaikka millä mitalla, jopa Timon siskot olivat lupautuneet tulla mukaan kilpailuun. Kisasta tulisi kova, sillä rata oli teknisesti haastava. Piti tehdä tiukkoja käännöksiä ettei suitsuisi pois radalta.
Iida joi teen loppuun ja riensi sitten heinä vintille. Hevosille pitäisi antaa ilta ruuat ennen kuin hän voisi mennä nukkumaan. Tallissa tuoksui vasta leivotuilta pipareilta. Tuuli oli leiponut jokaiselle hevoselle yhden kaurapiparin jota hevoset söivät nyt makein suin.
Iida vetäisi tikkaat alas vintiltä ja lähti herpoamaan tikkaita ylös. Heinät pölysivät ja saivat Iidan aivastelemaan. Iida olisi tahtonut Aatun jäävän tallille yöksi hänen kanssaan, mutta hänen oli mentävä kotiin kiireellisen asian vuoksi josta poika ei ollut kertonut sen enempää. Iida päätteli että Aatun piti mennä auttamaan isäänsä askareissa koska hänellä ei ollut äitiä. Aatu ei ollut kertonut ikinä äidistään paitsi sen että hänen vanhempansa olivat eronneet.
Iida oli heittämässä heinätukkoa alas, mutta oven narahdus sai hänet pysähtymään. Kylmä tuulenvire kävi Iidan jaloissa. Iida kurkisti vintiltä alas, mutta ei nähnyt ketään. Häntä värisytti. Ketä oli tullut tallille näin myöhään? Ensin Iida ajatteli sen olevan Tuuli, mutta muisti sitten että tämä oli lähtenyt sairaalaan katsomaan äitiänsä, joka oli saanut sydäninfarktin.
- Kuka siellä? Iida kysyi, mutta ei saanut vastausta. Häntä alkoi pelottaa. Oliko Aatu tullut sittenkin tallille?
Hitaasti Iida laskeutui vintiltä alas. Ääntäkään pitämättä hän käveli kohti tallin ovea. Mutta missään ei näkynyt mitään. Oliko hän kuullut harhoja? Toimiston suunnalta kuului kolahdus. Iida nielaisi. Hän pidätti hengitystään. Yhtäkkiä valot sammuivat. Iida kirkaisi ja sai hevoset hermostuneiksi. Nando potki karsinan ovea vaativasti.
- Se oli vain sähkökatkos, Iida rauhoitteli itseään, mutta hänestä tuntui yhä ettei ollut yksin. Samassa valot syttyivät. Iida nojautui seinää vasten peläten että joku huomaisi hänet. Hän odotti pitkään liikkumatta hetkeäkään. Jäsenet alkoivat puutua. Syntyi syvä hiljaisuus. Enää ei kuulunut ääniä ja Iida uskaltui liikkua.
- Voi kauhea…
Iida juoksi niin nopeasti kuin pystyi toimistoon ratsastuskassinsa luokse.
- Siinä. Huh ehdin jo pelästyä, Iida sanoi itselleen ja nosti esiin kauniin Hopeahevosen. Hellävaraisesti hän käänteli patsasta käsissään. Ei naarmun naarmua, hyvä. Iida pelkäsi jo että joku olisi varastanut patsaan. Nopeasti Iida vilkaisi ikkunasta ulos, mutta hän ei nähnyt muuta kuin pimeyttä. Vain lumisten kuusien ääriviivat erottuivat hämärästä.
- Minä otan ratsastuskassin varmuuden vuoksi mukaan ettei ketään veisi sitä, Iida ajatteli ja laski Hopeahevosen kassiinsa.
Ripein askelin hän vei laukun mukanansa tallin lämpöön. Hän laski kassin satulahuoneeseen ja riensi sitten jakamaan heiniä hevosille.
- Kunpa olisin pyytänyt edes Helmeä jäämään tallille kanssani, Iida ajatteli surkeana. Häntä piinasi yksinäisyyden tunne.
- Iida!
Iida oli kiljaista. Nopeasti hän kääntyi ympäri…
- Timo! Mitä sinä täällä teet näin myöhään? Iida kysyi huojentuneena että sai tuttua seuraa.
- Kuulin että olit täällä niin ajattelin tulla käymään. Tulin tänne itse asiassa sen takia että voisin kysyä sinulta yhtä asiaa, Timo aloitti.
- Kysy pois!
- Olisitko parini valjakkokilpailuissa? Minulla on juuri treenattu hevonen ja voisimme voittaa Hopeahevosen tuosta vaan. Saisit pitää palkinnon ja minä ruususeppeleen. Fighti on voittamaton, Timo houkutteli.
- Olisihan se kiva voittaa Hopeahevonen, Iida myönsi.
- No se on sitten sovittu, Timo sanoi. Iida tunsi itsensä hämmästyneeksi. Hän ei ollut edes vastannut suoraan Timolle.
- Ajattelin kyllä mennä Aatun kanssa…
- Mutta sinähän lupasit, Timo hantti vastaan. Hän kietoi kätensä tytön olalle.
- No en minä nyt suoraan…
- Nähdään huomenna, Iida, Timo sanoi ja lähti tallin ovesta ulos. Iida seisoi ihmetyksestä mykkänä paikallaan. Mitä juuri äsken oli tapahtunut? Ei, hänen piti mennä Aatun kanssa ei Timon, mutta nyt oli jo liian myöhäistä. Tehty mikä tehty. Hän ei saisi pojan päätä enää käännetyksi.
- Mitä sanon Aatulle? Iida mietti kurjana. Kaikki menivät pieleen, mutta se lohdutti että Fighti oli hyvässä kunnossa ja voitto olisi mahdollinen.
Hitaasti ymmärtämättä mitään Iida heitti ratsastuskassinsa olalle ja työntyi tallin ovesta ulos. Kylmä tuuli puhalsi Iidan vaaleita hiuksia. Hämärässä hän suunnisti kohti Tuulin taloa, jossa hän yöpyisi. Ripein askelin hän avasi portin ja työntyi talon sisään. Tuuli oli jättänyt takan lämpimäksi ja hän oli leiponut voileipiä.
Iida huokaisi sekavana. Huomisesta ei koituisi mitään hyvää.
6. Valjakkokilpailut
Iida istui toimiston sohvalla lukien kilpailun ohjelma lehtistä. Ensimmäisenä olisi vuorossa harjoittelu kierros jonka jälkeen olisi tauko ja sitten olisi vuorossa kilpailut. Iidaa jännitti. Mitenköhän kilpailuissa mahtaisi käydä?
Helmi työntyi ovesta sisään raahaten raskasta ratsastuskassia perässään.
- Onko Piiaa näkynyt? Helmi kysyi ja istuutui toimiston hetekalle. Iida ravisti päätään.
Kului aikaa ennen kuin kaikki kilpailijat saapuivat tallille. Iida odotti hermostuneesti Timoa. Missä tämä viipyi? Heidän pitäisi lähteä jo harjoituskierrokselle.
Iidan vierelle istuutui Aatu, jonka hiukset olivat sekaisin. Tämä näytti innokkaalta.
- Iida, olisitko parini tänä….
- Lähdetään jo Iida. Anteeksi että myöhästyin oli vaikeuksia saada siskoni hevonen traileriin, Timo sanoi ja vetäisi Iidan vierellensä.
- öh, minä olen Timon pari, Iida sanoi vaikeroiden. Aatun kasvot muuttuivat totisiksi. Hän nousi sanomatta mitään sohvalta etsien katseellaan jotain. Aatu puristi kätensä nyrkkiin. Hän luuli Iidan tahtovansa olla hänen parinsa. Iida taisi suunnitella koko juonen hänen kiusakseen. Häntä ei naurattanut. Hän maksaisi samalla mitalla takaisin.
Aatu häipyi toimistosta ja riensi talliin. Hän etsisi käsiinsä Jennin.
- Jenni! Etsin juuri sinua. Tahtoisitko olla parini? Aatu kysyi virnistäen. Jennin kasvot kirkastuivat.
- Totta kai olen! Jenni kiljaisi ja hyppäsi pojan kaulalle. Vihdoin onni potkaisi häntä. Hän katsoi ihmeissään Aatua.
- Etkö olekaan Iidan pari? Jenni kysyi pojalta.
- En ajatellut olevani, Aatu sanoi terävästi ja työnsi Jennin eteenpäin - Kunnostetaan Laguna valmiiksi.
Iida harjasi vaiteliaana Fightin valkeaa harjaa. Se söi innokkaasti heinä kasaa jonka Iida oli antanut sille. Tamma vaihtoi aina välillä jalkansa leposijaa.
Iida katsoi tallin suuntaan jonne Timo oli hetki sitten lähtenyt ilmoittautumaan heidät. Hän erotti samalla Aatun ja Jennin tallin vierellä. Poika oli nähtävästi valinnut jo toisen parikseen.
Iida huokaisi. Hän näki miten Jenni harjasi innoissaan Lagunan harjaa. Iida tunsi mustasukkaisuuden pistoksen.
Pian Timo ilmaantui Iidan vierelle. Yhdessä he varustivat Fightin valjaisiin. Iida heitti kypärän päähänsä.
- Meidän täytyy mennä harjoitusradalle jotta ehdimme valmistautua, Iida sanoi Timolle joka hyppäsi kelkkaan.
- Lähdetään sitten!
Iida istuutui Timon vierelle ja he lähtivät radalle.
- Onhan sinulla kello mukana? Timo kysyi Iidalta. Tyttö kaivoi taskustaan isänsä ajastimen, jonka hän painoi päälle. Fighti lähti ravaamaan. Iida tutkaili punaisia keppejä joita he olivat pystyttäneet tarkoin välimatkoin. Jokaisella kohdalla hänen pitäisi painaa ajastinta. Heidän piti olla tietyssä ajassa aina seuraavassa rastissa.
He ravasivat kovaa vauhtia ensimmäiselle mutkalle. Taitavasti Timo vetäisi ulommaisesta ohjasta ja ohjasi suomenhevosen aivan radan sisäreunalle. Sen jälkeen tuli alamäki jossa oli ensimmäinen rasti.
Siellä he tapasivat Katariinan ja Lotan joilla oli jo kertynyt ongelmia. Valo ei suostunut menemään kahden kumirenkaan välistä. Katariina antoi raipasta mutta se ei tehonnut.
- Liikkeelle löntystelijä! Ne ovat vain vanhoja auton renkaita, eivätkä mitään menninkäisiä, Katariina huudahti ärtyneenä.
- Olemme myöhässä aikataulusta, Lotta sanoi harmistuneena. Hän toivoi että Katariina muistaisi ettei raippaa saanut käyttää kuin kolme kertaa joka rastilla tai muuten heidät hylättäisiin.
- Sinä senkin, Katariina kiljaisi ja nousi uhkaavasti puolittain seisomaan ja antoi ohjista. Valo päästi kimakan kiljaisun ja hyppäsi eteenpäin valtavalla loikalla. Katariina lensi kaaressa takaisin kelkalle lyöden samalla selkänsä sen takakaareen.
- Auh!
- Kävikö pahasti? Lotta huolehti. Hän pidätti nauruaan käsiensä takana. Mitään yhtä hullunkurista sekasortoa hän ei ole iässään nähnyt.
- Kello tikittämään! Me voimme vielä saada muut kiinni, hop! Katariina kuulutti kovaan ääneen ja antoi Valon laukata kohti notkelmaa. He kaarsivat rastin ohitse jonka jälkeen tuli pitkä suora ennen jyrkkää nousua.
Lotta näki miten kauempana menivät jo Iida ja Timo.
- Menevätpä ne kovaa, Lotta sanoi. Timo kaarsi hevosensa ison kuusen vierestä kelkan hipaisten kuusen oksia. Timo ei jarrutellut eikä liiemmin varonut ottamasta riskejä.
Pian heidän ohitse laukkasi Aatu ja Jenni Lagunan kanssa.
- Pidä vauhti kurissa! Minuutti seuraavalle rastille, Lotta neuvoi radan kartta käsissään. Nopeasti kaverukset saavuttivat muita kilpailijoita. Aatu ja Laguna oivat joutuneet ajan ylittämisen takia käydä rangaistus kierroksen.
- Tuolla näkyvät jo Timo ja Iida! Lotta iloitsi.
Katariina vilkaisi sivusta. Mitä siellä oikein tapahtui? Kuului Iidan kiljaisuja ja Fighti näytti pillastuvan.
- Eteenpäin! Timo kannusti tammaansa, mutta se korskui ja hypähti sivulle lähelle reunaa. Suomenhevonen mulkoili lumesta paljastuneita puskaa.
- Mitä se näkee? Iida kysyi Timolta tämän yrittäessä saada Fightia rauhoittumaan. Iida vilkaisi puskaa ja saamalla näki farkkutakkisen miehen kaltaisen juoksevan tiehensä. Näkikö hän väärin vai oliko se Aatu? Karkuun menijällä oli samanlainen takki kuin pojalla. Iidan olisi ollut mieli mennä tämän perään, mutta äkillinen kelkan keinahdus sai hänet järkyttymään.
- Apua! Timo kiljaisi. Kelkka keinahti reunan ylitse ja se romahti puitten sekaan kaataen hevosen ja matkustajat mukanaan. Oksat katkeilivat. Iidan mieli täytti pimeys. Kelkka oli kääntynyt väärin päin Timon ja hänen päälleen. Iida tunsi miten Fighti yritti nousta jaloilleen. Jostain kuului Katariinan ääni.
- Kautta isoäitini! Hehän kaatuivat nurin, Katariina sanoi ja pysäytti parivaljakon vierelle. - Autamme teidät ylös!
Lotta kiinnitti Valon radan sivulle ja hyppäsi sitten ystävysten apuun. Fighti oli päässyt jo jaloilleen, mutta raskas kelkka sai sen hätääntymään. Se ihmetteli mikä sitä pidätti. Kuumeisesti tamma alkoi potkia kelkkaa.
- Ihan rauhassa nyt! Me irrotamme sinut, Lotta sanoi ja alkoi irrottaa ohjia irti suitsien piuhoista. Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Suomenhevonen heitti kaulaansa ja samalla tamma yritti nousta takajalkojensa ylle. Varoen Fightin potkuja Lotta sai ohjakset irti. Samassa tamma hypähti radalle ja lähti nelistäen karkuun.
- Auta minua saamaan kelkka ylös, Katariina sanoi ja yritti nostaa veruketta ylös, mutta se oli liian painava. - Tässä tarvitaan lihasta.
Kuin tilauksesta Aatu ja Jenni saapuivat paikalle. Järkytys paistoi heidän kasvoilta.
- Mitä täällä on tapahtunut? Jenni kysyi silmät pyöreänä.
- Fighti kaatui ja veti Timon ja Iidan mukanaan. Kelkka on liian painava emmekä saa sitä ylös, Lotta selitti.
Aatu ja Jenni riensivät apuun. Yhteisvoimin he saivat kelkan sivuun. Iidan itkuiset kasvot tulivat esiin. Timo näytti pitelevän kättään. Se taisi olla poikki.
- Sattuiko sinuun? Aatu kysyi Iidalta ja yritti saada tähän katsekontaktia, mutta Iida ei tahtonut.
- Ihan kuin sinä siitä välittäisit, hiippailija. Näin miten säikytit meidät tahallaan, Iida sanoi pyyhkien kyyneleitään. Aatu ei ymmärtänyt mistä tyttö puhui.
- Säikäytin? Olet nähnyt harhoja sillä minä olen ollut koko ajan Jennin kanssa radalla, Aatu sanoi totisena.
- Ihan niin. Aatu on ollut koko ajan kanssani, Jenni vakuutti, mutta Iida ei uskonut. Hän ei luottaisi Aatun sanoihin, eikä varsinkaan Jennin joka on ollut vihainen hänelle Goldenkartanolta lähtien.
Iida pysyi vaiti. Hän auttoi kivusta irvistävää Timoa. Hän piteli kättään tuskissaan.
- Mennään Katariinan ja Lotan mukana. Soittakaa Tuulille että hoitaa lääkärin paikalle, Iida sanoi ja auttoi ystävänsä kelkkaan.
Valo hävisi matkustajineen paikalta. Vain hämmentynyt Aatu jäi Jennin kanssa Lagunan vierelle.
7. Kilpailu Hopeahevosesta
Lääkäri tarkasteli Timon kättä. Jokainen odotti jännittyneenä mitä tapahtuisi. Anna ja Leena hoitivat Fightia. Sen turkki oli hiestä märkä. Tamman jaloissa oli pari pinta naarmua, mutta ei onneksi pahempaa.
Iida istui Katariinan vieressä vihaisena. Päivä ei olisi voinut pahemmaksi muuttua. Hän menetti parinsa Aatun hölmöilyjen takia ja hän oli vihainen pojalle. Iida ei olisi ikimaailmassa uskonut pojan menevän niin pitkälle. Aatu oli varmasti ollut mustasukkainen siitä että Timo ehti varata hänet, vaikka ei se Iidan syy ollut.
Katariina oli ymmällään tapahtuneesta.
- Uskotko todella että näit juuri Aatun pusikossa? Katariina kysyi ystävältään. Iida nyökäytti päätään. - Se oli aivan varmasti Aatu, sillä näin hänen farkku takkinsa vilahtavan pusikossa.
- Onpa eri kummallista. En usko silti vieläkään että Aatu tekisi sellaista, Katariina selkeytti. Ei ollut pojan tapaista tehdä sellaisia metkuja. Olihan kyseessä vakava tilanne. Hevonen että matkustajat olivat suistuneet vaarallisesti radalta ulos.
Iida huokaisi. Hän kyllä tiesi ettei kukaan uskoisi häntä. Ei hän kyllä vieläkään uskoisi sitä, mutta hän näki Aatun. Aivan varmasti näki.
Timo käveli huojentuneen näköisenä tyttöjen luokse. Tämän käteen oli vaihdettu puhdas side, joka pysyi paikallaan kantositeen avulla.
- Onko käsi murtunut? Iida huolehti.
- Venähtänyt vain. Onneksi sillä katkennut käsi olisi tarkoittanut monen viikon ratsastus taukoa, Timo kertoi naurahtaen.
- Näytti kyllä pahalta se kaatuminen. Luulin teidän kuolleen kelkan alle, Katariina tunnusti häpeissään.
Lotta saapui heidän luokseen kaakao mukit käsissään. Hän tarjosi jokaiselle lämmintä juomaa. Hän näytti olevan yhtä järkyttynyt kuin kaikki muutkin tapahtuneesta.
- Teidän kilpailu ei taida tästä enempää jatkua, Lotta sanoi virnistäen. Timo kohotti olkapäitään ja sanoi ettei aina voinut onnistua. Iida piti pojan nöyrä mielisyydestä. Se kertoi että Timo oli ammatti kilpailija ja oli tottunut pettymyksiin.
- Piia ja Helmi eivät ole vielä tulleet. Missä he mahtavat kuhnia? Katariina sanoi ja vilkuili maasto polulle. - He ovat viipyneet jo kauan radalla.
- Ovat joutuneet rangaistus kierroksille, Lotta veikkasi. Aikaa kului vielä kauan, eikä tytöistä kuulunut mitään. Iida oli jo huolestua kunnes Helmi ja Piia saapuivat Goldien kanssa. Jokaisen suu loksahti auki heidät nähdessään.
- Mitä teille on tapahtunut? Jenni kysyi silmät pyöreinä. Piia lonksutti toista jalkaansa. Helmi talutti Goldieta rikkinäisistä ohjista. Näky oli surkea. Helmen poskessa näkyi veri naarmu josta vuosi verta. Katariina juoksi muut vanaperässä kaverusten luokse.
- Goldie säikähti jotain ja pillastui. Me molemmat lensimme kyydistä ja Goldie otti lopputilit ja karkasi, Helmi selitti nyyhkyttäen.
- Ihan niin ja kun saimme Goldien kiinni tämän ohjat olivat katki, Piia jatkoi. Jenni otti ponin haltuunsa ja vei sen talliin lepäämään samalla kun Lotta auttoi ystäviänsä lääkärin luokse. Lääkäriä tässä tarvittiinkin. Lottaa pelotti aavistus tulevasta. Loukkaantuisiko vielä muitakin kisan aikana?
Iida silitti Lucian valkoista otsaa. Tämä lepuutti päätään tytön käsivarsilla. Se hamuili Iidan taskuista sokerin palaa, mutta joutui pettymään kun sellaista ei löytynyt.
Iida ei ymmärtänyt mikä Goldien säikäytti. Oliko Aatu jälleen keksinyt pilata toisten rataa, mutta tällä kertaa pojalla ei ollut syytä tehdä sitä. Iida rypisti kulmiaan. Juttu haiskahti.
- Missä Aatu muuten on? Iida ajatteli ja kurkisti karsinan ovesta ulos. Hän näki Lagunan karsinassaan, mutta ei poikaa. Iida ei välittänyt vaikka poikaa ei näkyisi. Tämä oli ryökäle, joka petti toisen odotukset aina. Iida kun oli luullut poikaa erilaiseksi.
Iida huokaisi. Hän tunsi itsensä väsyneeksi. Päätä huimasi. Miksi poikien piti olla hankalia? Eikö luottamus toiseen henkilöön riittänyt? Hitaasti Iida istahti Lucian karsinan pohjalle. Juuri tällä hetkellä hän ei tuntenut itseään tavalliseksi.
Varsinaiset kilpailut olivat alkaneet. Kilpailija pareja oli muutettu. Iida saisi lähteä Katariinan kanssa matkaan ja samaten Helmi saisi mennä Lotan kanssa. Jännitys oli tiivistynyt. Enää oli vain neljä kilpailijaa mukana. Kisasta tulisi tiukka.
Maaliviivalla oli lähdössä ensimmäisenä Leena ja Anna siskokset hevosella Capital. Punainen lippu liehui ilmassa ja he lähtivät matkaan.
Iida siisti Valon jalkoja ja varmisti että kaikki ohjakset olisivat juuri oikean pituiset etteivät ne sotkeutuisi hevosen jalkoihin. Iida katsahti maaliviivalle. Lähtövuorossa olivat Aatu ja Jenni. Iida rypisti kulmiaan. Missä poika oli viivytellyt koko tauon ajan. Ettei vain olisi ollut virittämässä ansoja matkan varrelle. Iidan tulisi pitää reittiä silmällä kaiken varalta.
- Onko Valo kunnossa? Katariina kysyi raippa kainalossa. Tyttö oli kalleimmissa kisa varusteissa mitä hän omisti ja sen kyllä huomasi. Varmasti kaikki vaatteet oivat peräisin Pariisin ratsastusliikkeestä. Niin ainakin Iida päätteli.
- Joo.
Iida kuljetti jännittyneen Valon lähtöviivalle. Katariina hyppäsi Iidan perässä kyytiin. Lähtömerkki annettiin ja he lähtivät matkaan. Iida painoi kellon käyntiin. Valo ravasi pää korkealla eteenpäin. Tuli ensimmäinen mutka josta lähdettiin laukaten alas notkelmaan. Tarkasti Katariina ohjasi lähelle radan reunaa. Ensimmäinen rasti ja Iida painoi kelloa.
- Olemme etuajassa, hyvä! Lisää vauhtia Katariina, Iida selosti ja seurasi radan karttaa. Edessäpäin näkyi jo Jenni ja Aatu jotka laukkasivat pelto reunaa pitkin Lagunan kanssa. He saavuttivat joka laukka askeleella kilpailijoita entistä enemmän.
- Varo tulevaa mutkaa! Iida varoitti ja vahti kelloa. Jos he jatkaisivat samaa rataa koko ajan voitto olisi heidän. Iida toivoi ettei Katariina menettäisi Valon hallintaa, joka oli yleistä nuoren hevosen kanssa.
Katariina viiletti Iidan kanssa Aatun ja Jennin ohitse, jotka näyttivät hämmästyneiltä heidät nähdessään. Katariina näytti pitkää kieltä ohittaessaan kilpailijat ja antoi raipasta.
- Laukkaa, laukkaa!
Saavuttiin suoralle pätkälle. Jonka päässä näkyi jo toiset kilpailijat. Siskokset. Iida ja Katariina ohittivat kolmannen rastin ja kello lähti uudestaan.
Katariina puristi suitsia käsissään. Hän tunsi miten adrelaani vyöryi hänen suonissaan. Sydän tykytti. Hän antoi Valolle ohjia ja tämä alkoi nelistää suoralla. Lumi pölysi ratsastajien silmille. Katariina nauroi jännityksestä.
- Tämä on mahtavaa, Iida! Katariina saattoi jo maistaa maukkaan voiton suussaan.
Katariina ohjasi Valon jyrkän kulman ohitse alamäkeen. Tie puuttui rosoiseksi. Vedet valuivat silmillä vauhdin kiihdytyssä.
Iida kurkisti taaksensa. Aatu ja Jenni lähestyivät heitä lujaa vauhtia. Lagunan ryntäät vaahtosivat sen korskuessa eteenpäin. Sen sieraimet puuskuttivat. Iida ihaili hevosta. Ruunan kauniit liikkeet hurmasivat jokaisen, aivan kuin Aatu itse…
- Aatu ja Jenni ovat takanamme! Iida huudahti Katariinalle joka vilkaisi olkansa taakse. Miten nopeasti he saavuttivatkaan heitä. Alhaalla mutkan jälkeen tulisi maalisuora. Katariina saattoi kuulla jo miten katsojat hurrasivat.
Valo tuntui hidastavan vauhtia. Se töksähti aina välillä kiven juurakkoon.
- Jaksa vielä! Iida rohkaisi. Hänestä tuntui että Valo pelkäsi horjahtavansa rosoisella tiellä. Iidankaan mielestä itse tie ei tuntunut kovin jykevältä jalkojen alle.
Nyt Aatu ja Jenni laukkasivat Lagunan kanssa aivan heidän rinnalla. Tuli tiukka loiva kurvi, jonka takaa kantautui kannustusjoukkojen hurraukset. Siskokset olivat jo maalissa, kamppailu olisi Aatun, Jennin ja Iidan ja Katariinan välinen.
- Laukkaa, laukkaa! Piia kiljui katsomosta. Hänen osalta kilpailu oli jäänyt ikävästi väliin, mutta nyt hän saisi jännittää toisten puolesta.
Katariina antoi ohjia niin paljon kuin pystyi ja antoi Valon laukata. Nyt parivaljakko laukkasi rintarinnan.
Kaviot kumisivat lumisella tiellä heidän ylittäessä maaliviivan.
- Hurraa!
Katariina pysäytti Valon ja nousi kelkasta huojuen. Hän pyyhi kasvoiltaan lumi rääsyjä. Tyttö katsoi kysyvästi Iidaan.
- Voitimmeko?
Iida tarkasti kelloaan. Hän ei osannut sanoa. He olivat tulleet Aatun ja Jennin kanssamaaliin niin samaan aikaan.
- En tiedä! Käydään tarkistamassa, Iida sanoi ja talutti ylpeänä Valoa kohti tallia. Hevonen teki hienon suorituksen, jonka ansiosta se saisi ylimääräisen kaura annoksen. Iida halasi innoissaan ratsua. Hänen sydämensä tykytti vieläkin. Hän tunsi käsiensä tärisevän. Mitenköhän kisassa mahtoi käydä? Ketä voittaisi Hopeahevosen?
8. Hopeahevonen
Iida odotti kärsimättömänä tuomareiden päätöstä. Miten siinä saattoi mennä niin kauan? Iida toivoi voittoa. Miten hienoa olisi voittaa arvokas Hopeahevonen! Iida vilkaisi palkintopöytää joka oli peitetty kauniin punaisella sametti huovalla. Palkinto pöydässä koreili kultainen otsapanta. Toisena palkintona odotti kuukauden ilmaiset ratsastustunnit. Iidalle kelpaisi tunnit vallan hyvin, mutta Hopeahevonen kiinnosti häntä enemmän. Olihan palkinto hyvin harvinainen. Pian palkintopöydän vierelle ilmestyi mies joka tutkaili Hopeahevosta uteliaana. Iida rypisti kulmiaan. Mies näytti kovin tutulta, mutta hän ei saanut mieleen missä olisi nähnyt tämän.
Uteliaisuudesta Iida olisi mennyt miehen luokse ja esittäytynyt, mutta Katariina juoksi hänen luokseen hengästyneenä.
- Mikä nyt? Saitko selville voittajan? Iida kysyi ja yritti saada selvää Katariinasta, joka yritti tasata hengitystään.
- Me…me voitimme! Katariina sai sanotuksi. Iidan silmät pyöristyivät. Kuuliko hän oikein? He olivat voittaneet, Katariina ja hän olivat voittaneet Hopeahevosen! Onnellisina kaverukset halasivat toisiaan.
Muutkin ystävykset riensivät onnittelemaan voittajia. Iida etsi katseellaan Aatua. Outo ettei tää tullut onnittelemaan. Oliko tämä niin lapsellinen ettei viitsinyt edes onnitella? Iida tunsi ärtymyksen nousevan kasvoille.
Tuuli saapui Katariinan ja Iidan luokse Hopeahevonen käsissään. Tämä ojensi tyytyväisenä palkkion tyttöjen haltuun. Katariina ihaili patsasta loistaen, mutta pian tämän hymy hyytyi.
- Mikä sinulle nyt tuli? Iida kysyi ihmeissään toiselta. Katariinan kasvoille levisi kiukusta leviävä puna.
- Tämä ei ole Hopeahevonen! Katariina kiljaisi ja katsoi patsasta kuin roskaa.
- Eikö? Tuuli kysyi ja tarkasteli patsasta. Totta tosiaan. Hevosen taianomainen hopea kiilto oli kadonnut ja sen pää oli lyhyempi kuin aidolla Hopeahevosella.
- Missä oikea Hopeahevonen sitten on? Lotta kysyi ja katseli ympärillensä. Kamala tradegia! Nyt voittajan palkinto jäisi jakamatta.
Yhtäkkiä heitä kohti juoksi hengästynyt Aatu. Tämän kasvoilla loisti järkytys.
- Hopeahevonen….vietiin…varas juoksi…siementielle, Aatu selitti hengästyneenä. Pojan poskesta valui verta. Tämä oli joutunut varkaan kanssa ottamaan yhteen. Varas oli lopulta saanut ylivoiman hänestä ja juossut karkuun Hopeahevosen kanssa.
- Ja Timo juoksi tämän mukana, Aatu lisäsi ja katsoi Iidaa varoittavasti.
- Timo? Näit varmasti näkyjä. Ei Timo ikinä varastaisi Hopeahevosta, Iida sanoi vihastuneena. Timo oli sentään heidän ystävänsä. Äkkiä Iida tunsi sydämessään pistoksen. Hän katsoi Aatua anteeksi pyytävästi. Hän oli ollut kovin epäreilu poikaa kohtaan.
- Anteeksi. Fightin säikäyttäjä oli varmasti Hopeahevosen varastaja, Iida sanoi selittäen. Pian kaikki selkeni Iidalle. - Hopeahevosen varastaja oli varmasti se kauppias joka uhkasi saavansa patsaan itselleen.
- Kölly! Aatu sanoi kuin jatkaakseen Iidan sanoja.
- Ei tässä ole aikaa lempeilemään! Äkkiä Koivusalolle, Katariina kiljaisi ja lähti hakemaan hevosia tallista. Heidän täytyisi ehtiä ajoissa miehen perään ennen kuin tämä ehtisi kadota Hopeahevosen kanssa maailmoille.
Iida juoksi hakemaan Lucian. Hän hyppäsi Aatun esimerkin mukaisesti yhdellä loikalla selkään ja he lähtivät yhdessä nelistäen miehen perään.
Katariina pihisi kiukusta. Kukaan ei saisi viedä Hopeahevosta, jos hänestä olisi kyse.
Lumi pölysi joukon hevosia laukatessa metsän läpi Hopeahevosen perässä. Miehen jalanjäljet johdattivat nuoria aina lähemmäksi Köllyä. Kaviot kumisivat maata vasten ja hevosten harjat piiskasivat pakkasen ilmaa. Nuoret ylittivät ojan ja laukkasivat rinnettä ylös.
- Tuolla! Aatu huudahti ja suuntasi Lagunan kohti Köllyä joka rämpi aurattomalla tiellä. Hän oli kaatua huomatessaan nuorten lähestyvän heitä kohti.
Hevoset hyppäsivät epäillen tielle jossa lumi kinokset ylettivät hevosten polviin asti.
- Tule takaisin senkin ryökäle, Katariina kiljui ja nelisti miestä kohti murhanhimoisena.
Aatu laukkasi aivan miehen rinnalle. Nopeasti poika irtautui satulasta ja hyppäsi suoraan miehen päälle. Syntyi käsikähmä. Mutta tällä kertaa Aatu osasi varautua miehen iskuihin. Nopeasti poika väisti Köllyn iskuja.
Tytöt hyppäsi Aatun apuun. Ripein ottein he sitoivat mukaan ottamalla riimunarulla miehen kuriin. Nyt Hopeahevonen olisi turvassa. Iida tähyili ympärillensä etsien Timoa, mutta tätä ei näkynyt. Oli kaiketi livistänyt tiehensä. Mokoma pelkuri! Todellinen sankari seisoi hänen edessään.
- Saat jälleen mennä laskemaan tiiliskiviä kunnes opit miten ollaan kunnon kansalaisia, Aatu sanoi istuen miehen selän päällä. Mies murahteli jotain vihaisena, mutta vaikeni kun poliisi autojen sireenit alkoivat kaikua ilmassa.
Ilta oli lopussa ja kisat olivat päättyneet. Seurue oli lähtenyt koti oloihinsa viettämään iltaa. Vain Iida ja Aatu olivat päättäneet jäädä tallille ruokkimaan hevosia. Katariina ja Iida olivat yhteisestä päätöksestä jättäneet Hopeahevosen toimiston hyllylle jotta jokainen voisi ihailla sitä.
Iida heitti viimeisimmätkin heinät hevosille. Hän huokaisi tyytyväisenä. Onneksi kisat olivat päättyneet ja kaikki oli jälleen normaalisti. Tuulintallilla palattaisiin tavalliseen arkeen. Iida putsasi käsiään housun takamuksiin ja lähti toimistoon, jossa Aatu istui.
- Tahdotko että saatan sinut? Poika kysyi lempeästi ja heitti ratsastuskassinsa olallensa. Iida näytti miettivän hetken kunnes meni Aatun rinnalle ja antoi nopean suukon tämän poskelle. - Taidan mennä yksin, Iida sanoi ja jätti pojan taaksensa. Hänestä näin olisi parempi. Molemmat saisivat pitää hetken taukoa toisistaan. Niin olisi kaikesta parasta heidän ystävyydelleen.
