Ratsastusleiri
Oli toukokuun toinen viikko. Janica huokaisi pulpetissaan. Kohta alkaisi onneksi kesäloma, ja koko loma tietäisi hevosten kanssa olemista. Janica omisti hollantilaisen puoliverisen ruunan, nimeltä Star. Star oli ollut Janicalla kohta kolme vuotta. Se oli Janican toinen oma hevonen. Ennen Staria sen paikan oli korvannut suloinen connemara, nimeltään Toffee. Toffee oli ollut energinen tamma, mutta kuitenkin luotettava. Janica ja Toffee olivat kilpailleet 80cm luokkia, pari voittoruusukettakin he olivat saavuttaneet. Ratsastuksen Janica oli aloittanut tätinsä tallilla. Siellä oli shetlanninponeja. Ensimmäisen kerran Janica oli ratsastanut kaksivuotiaana.
Kaikki oli ollut täydellistä, kunnes Janican ollessa yhdeksän vuotta, vanhemmat olivat ilmoittaneet, että he muuttaisivat Amerikkaan. Janican isä oli Amerikkalainen, ja vanhemmat olivat usein puhuneet muutosta Janican ollessa pieni, mutta eihän hän silloin ymmärtänyt. Janica oli kysynyt järkyttyneenä: ”Miten Toffeelle käy?”. Äiti oli vastannut, että sitä ei voi ottaa mukaan, ja Toffeelle olisi etsittävä uusi koti.
He olivat asuneet Amerikassa kolme vuotta, kunnes Janican isällä työt siellä loppuivat. He muuttivat takaisin Suomeen, Helsinkiin. Janica oli kuudennella luokalla kun hän aloitti uudessa koulussa. Äiti ja isä olivat luvanneet, että Suomeen tultuaan he ostaisivat Janicalle uuden hevosen. Hevosen etsintää kesti kauan, kunnes eräältä myyntitallilta laitettiin ilmoitus myytävästä hevosesta. He menivät katsomaan hevosta, ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Jo viikon päästä myynti-ilmoituksen laittamisesta Star seisoi uudessa karsinassaan ratsastuskoululla. Kaikki oli sujunut hyvin alusta alkaen.
Kellon pirinä havahdutti Janican aatoksistaan ja hän alkoi kerätä tavaroitaan. Huokaisten hän astui ulos luokasta. Janicalla ei ollut koulussa yhtään ystävää. Tallilla hänen ystäviään olivat hevoset. Ja tietysti Alice. Alice oli Janican hyvä ystävä. Alice hoiti kiukkuista suomenhevostammaa nimeltä Ruusu. Kukaan muu tuntilainen ei uskaltanut ratsastaa sillä, ja he luottivat toisiinsa.
”Miten päivä meni?” äiti huusi keittiöstä Janican saapuessa kotiin. ”Ihan OK.” Janica vastasi. Hänestä oli tylsää olla yksin koulussa. Puhelin alkoi täristä takin taskussa ja Janica kaivoi sen esiin. Soittaja oli Alice. ”Moi Janica! Arvaa mitä, me muutamme!” Alice huusi puhelimeen. ”Voi ei! Kuinka kauas? Miten sinä voit kuulostaa noin iloiselta?” Janica kysyi. ”Rauhoitu Janica! Me muutamme viiden kilometrin päähän teiltä, ja tulen seiskalle teidän kouluunne!” Alice vastasi. ”Vau, tosi kivaa! Nyt näemme muutenkin kuin tallilla, ja voimme päästä samalle luokalle!” Janica muisteli, että Alice oli joskus tallilla puhunut jotain suuremman talon hankkimisesta. Ilmeisesti sellainen oli löytynyt. ”Nähdään tänään tallilla. Moikka” Janica lopetti puhelun.
Tallille saapuessaan Janica meni heti ensimmäiseksi Starin luo. Se tuttuun tapaan hörähti nähdessään Janican. Kohta jo Alice saapui tallille. Tänään he keskustelisivat Saanan, ratsastuksenopettajan kanssa kesän leiristä. Janica ja Alice olivat menossa samalle valmennusleirille. Janica tietty Starilla ja Alice Ruusulla.
Leiristä tulisi aivan mahtava. Se alkaisi kesäloman toisella viikolla. Saana pitäisi heille joka päivä valmennuksen ja lisäksi toinen tunti mentiin maastoon tai itsenäisesti. Leiri kestäisi viikon. Janica oli ollut kerran aikaisemminkin Saanan leirillä. Silloin Alice ei ollut mukana. Leirillä oli ollut ilkeä tyttö nimeltä Heini. Heini oli ollut kateellinen Starista ja sen takia kiusannut Janicaa.
”Tänään minulle soitti eräs tyttö, ja kysyi, mahtuisiko leirille. Hänen nimensä on Heini. Janica, sinä tunnetkin hänet jo.” Saana sanoi. Janica ja Alice vaihtoivat kauhistuneen silmäyksen Saanan selän takana. Toivottavasti leiri menisi Heinistä huolimatta hyvin.
****
Janica huokaisi. Huomenna alkaisi leiri. Ja sinne tulisi Heini. Onneksi Alice olisi koko ajan tukenani, hän ajatteli. Puhelin yöpöydällä alkoi piristä. Näytössä vilkkui Alicen nimi. ”Moi! Kamalaa, me lähdemme juuri leirin aikaan matkalle! Ja vanhempani eivät antaneet lupaa jäädä pois!” Alice soitti. Voi ei, miten minä nyt pärjään Heinin kanssa, Janica ajatteli. ”Ei voi olla totta!” hän vastasi. No, pitää kai itse yrittää pärjätä Heinin kanssa, Janica mietti.
Leirin ensimmäinen aamu valkeni kauniina ja lämpimänä. Janica saapui tallipihalle suuret laukut käsissään. Tallin ovella näkyi jo kaksi muuta leiriläistä. Toinen oli Heini. Tyttö esitteli itsensä Amandaksi, ja kertoi että tuli leirille estehevosensa Camigon kanssa. Heini ei edes vastannut Janican tervehdykseen. ”Mikä Heinillä on? Hänen hevosensa on niin upea!” Amanda sanoi Heinin mentyä. ”Mitä? Onko Heinillä hevonen?” Janica kysyi. ”Joo, sellainen nuori tamma. Sen nimi on Berry. Tunnetko Heinin?” Amanda sanoi. ”Ai, en tiennytkään. Joo, hän oli hiihtolomalla valmennusleirillä kanssani. Silloin hän oli kateellinen Starista. Luulin, että hän oli jo unohtanut sen. No, kai me voimme olla leirillä kahdestaan?” Janica vastasi. ”Totta kai voimme!” Amanda sanoi ilahtuneena.
”Nyt teette voltit jokaiseen kulmaan! Amanda, Camigo ei saa oikoa kulmissa!” Saana huusi kentän keskeltä. Oli ensimmäinen tunti. Star vaikutti energiseltä. Heini ei ollut vieläkään sanonut Janicalle sanaakaan. Tunnelma leirikämpässä oli jäätävä kun Heini oli siellä. Amanda ihmetteli, miksi he eivät puhuneet toisille. Heini oli hänelle mukava. ”Janica, nukutteko te Starin kanssa kummatkin?” Saana havahdutti Janican mietteistään. ”Oi, olin uppoutunut ajatuksiini.” Janica sanoi nolona. Kentän toisessa päässä Heini virnuili ilkeästi Saanan sanat kuullessaan. Tunnin jälkeen Janica ja Amanda menisivät kahdestaan maastoon. Janica vei tunnin jälkeen Starin hetkeksi karsinaan, hän kävi hakemassa vesipullon leirikämpästä. Ulkona oli todella kuuma. Kun hän palasi talliin, Camigo ja Berry olivat poissa. ”Voi ei, Amanda lähti Heinin kanssa maastoon!” Ei siis auttanut muu kuin lähteä yksin kävelemään metsään. Vaikka olihan hänellä Star. Silti hän oli luullut, että Amanda ei pettäisi häntä.
Tieltä päin kuului iloista naurua. Camigo ja Berry saapuivat pihaan. Janica oli palannut käyntilenkiltään jo viisitoista minuuttia sitten. Nyt Star oli laitumella syömässä. Janica meni hetkeksi laitumen reunalle istumaan ja katsomaan kun hevoset laidunsivat rauhassa. Hän ei välittänyt katsoa kun Amanda ja Heini pitivät hauskaa kahdestaan. Kohta laitumelle vievältä tieltä kuului kavioiden kopinaa. Sieltä tulivat Camigo ja Amanda. ”Miksi sinä olet täällä yksin?” Amanda kysyi. ”Sinähän lupasit lähteä kanssani maastoon! Miksi siis menit Heinin kanssa ja jätit minut yksin?” Janica sanoi vihaisena. ”Mitä? Heini sanoi että sinulla tuli pää niin kipeäksi, että menit lepäämään. Ja kun minä kysyin, että miksi Star seisoo karsinassaan varusteet päällä, hän vastasi, että Saana riisuu sen kohta. Sitten menimme kahdestaan maastoon, kun sinä menit lepäämään. Menikö se jo ohi?” ”Ei minulla mitään pääkipua ole ollut! Heini valehteli! Minä vain menin hakemaan vesipullon, ja kun tulin takaisin, te olitte jo menneet.” Janica vastasi. ”Anteeksi, minä en tiennyt että Heini valehteli! Luulin, että häneen voi luottaa.” Amanda sanoi. Hetken päästä he kävelivät kahdestaan tallille.
”Leiri sujui muuten hyvin, jos Heinin mukanaoloa ei lasketa.” Janica kirjoitti viestin Alicelle. Nyt oli viimeinen leiripäivä. Saana oli järjestänyt yllätysohjelmaa. Janica, Heini, neljäs tyttö Sara ja Amanda odottivat kentällä jännittyneenä. Mitähän olisi tiedossa ensin? Saana saapui tallilta kentälle. ”Ensiksi on aarteenetsintä. Aarteet löytyvät tallin tontilta. Olen arponut parit. Heini ja Janica ovat pari. Jäljelle jää siis Sara ja Amanda, te olette pari. Tulkaa kentälle puolen tunnin päästä. Hevoset pitää olla lämmitettynä siihen mennessä. Tallissa Amanda ja Janica keskustelivat kahdestaan. ”Voi ei, minä sain Saran parikseni.” Sara oli heitä nuorempi hiljainen tyttö joka viihtyi omissa oloissaan. ”Ottaisin minä ainakin mielummin Saran kuin Heinin! Yhteistyöstämme ei tule mitään.” Janica valitti Amandalle.
”Tule nyt!” Heini tiuskaisi Janicalle. Aarteenetsinnässä ensimmäisenä oli punainen kivi. Janica tiesi, mistä niitä löytäisi. Laitumen takaa pitäisi mennä vanhan lammasaitauksen sisään. Siellä niitä oli. Janica meni portista ensimmäisenä. Heini ja Berry tulivat perässä. Berry oli kuumana, se huomasi että jotain erityistä oli tapahtumassa. Heini päästi portista liian aikaisin irti ja se osui Berryn vasempaan kylkeen. Se pillastui ja heitti Heinin selästään nurmikolle. Janica laskeutui nopeasti Starin selästä, ja laittoi lammashaan portin kiinni. Berry oli vapaana siellä, mutta se ei pääsisi karkaamaan. Janica sitoi Starin aitaan kiinni ja juoksi Heinin luo. ”Mihin sattui?” Janica kysyi. ”Aih, jalkani! Se on varmaan poikki.” Heini voihkaisi. ”Siirrän sinut aidan toiselle puolelle maahan makaamaan. Otan Berryn kiinni ja riisun siltä varusteet nopeasti pois. Voin hakea Starilla apua.” Janica selitti Heinille. Sitten kun hän oli hoitanut Berryn, hän otti Starin ja lähti laukkaamaan tallille. ”Missä Heini on?” Saana kysyi. ”Hän putosi Berryn selästä ja tarvitsee ambulanssia!” Janica selitti nopeasti. ”Berry on lammashaassa vapaana, se pitää hakea sieltä!” hän sanoi. ”Menen nyt juoksemalla Heinin luo, opasta ambulanssi luoksemme ja hoida Star!” Janica sanoi Amandalle, joka oli saapunut paikalle.
Janica istui ambulanssin kyydissä Heinin kanssa. Yhtäkkiä Heini avasi suunsa: ”Anna anteeksi Janica. Olen ollut niin ilkeä sinua kohtaan. Olin kateellinen sinulle Starista. Ja olen vieläkin.” ”Mutta sinullahan on Berry! Eikö se ole hyvä esteratsu?” Janica kysyi. ”Berrystä tulee vielä hyvä hevonen. Mutta minä en osaa ratsastaa sitä tarpeeksi hyvin. Voisitko sinä alkaa ratsastamaan sillä, vaikka kerran viikossa?” ”Minä? Enhän minä ole hyvä ratsastaja!” Janica huudahti. ”Oletpas! Ja Berry muuttaa kesäksi Saanan tallille, jos voisit sen ajan ratsastaa sillä silloin tällöin.” Heini sanoi. ”No, kai se käy. Onhan kaikki nyt OK?” Janica kysyi. ”On, voidaanko unohtaa ne vanhat ja olla ystäviä?” Heini vastasi. ”Voidaan, totta kai!” Janica vastasi.
Heinin jalka ei ollut onneksi murtunut kokonaan, nilkassa oli pieni murtuma joka saataisiin parissa viikossa kuntoon. Nyt Janicalla oli uusi ystävä. Lisäksi Berry alkoi kehittyä ja rauhoittua. ”Tästä tulee elämäni paras kesä.” Janica huokaisi iloisena.
© Ellen H.
Mitäs piditte?
